Olisiko jo neuvottelujen vuoro Ukrainan kriisissä?

Krimin kansanäänestyksen tulos oli odotettu. Yhtä selvää on, että se ei ratkaissut Krimin asemaa, vielä vähemmän Ukrainan kriisiä.

Venäjä on ”maksanut potut pottuina”. Kun lännen johtajat eivät välittäneet Venäjän intresseistä Ukrainan kriisissä, Putin lähti hakemaan omilla toimillaan uutta asetelmaa.

Moskova katsoi Ukrainan presidentin syrjäyttämisen tapahtuneen laittomasti ja Kiovan uudessa hallituksessa vahvat asemat saaneen äärioikeiston uhkaavan muun muassa Ukrainan venäläisten oikeuksia. Ukrainan uusi hallinto, EU:n ja Naton laajenemispyrkimykset ovat Moskovan näkökulmasta suuntautuneet Venäjää vastaan sille tärkeällä strategisella lähialueella. Taustalla vaikuttavat myös maakaasuun, teollisuuteen ja kauppaan liittyvät isot taloudelliset edut.

Tällaiset tekijät eivät tietenkään tee Putinin hallinnon sotilaallisista toimista Krimillä ja voimapolitiikasta suhteessa Ukrainaan hyväksyttävää tai laillista. Ne on kuitenkin tärkeä nähdä, jos halutaan löytää neuvotteluratkaisu kriisiin.

Toisaalta on selvää, että kriisiä ei ratkaista myöskään Ukrainan uuden hallituksen uhoamalla armeijan osittaisella liikekannallepanolla eikä USA:n ja EU:n julistamilla Venäjän vastaisilla pakotteilla. Tarvitaan diplomatiaa ja konkreettisia esityksiä neuvottelutien avaamiseksi.

Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että kriisi ei ole viemässä varsinaisiin avoimiin sotatoimiin. Toivottavasti niin Moskovassa kuin Kiovassa pidetään päät kylmänä, samoin Ukrainassa eri poliittisten ja kansallisten ryhmien keskuudessa.

Tarvitaan neuvotteluja, neuvotteluja, neuvotteluja

Venäjän johdolta on syytä odottaa neuvotteluvalmiutta, johon maan ulkoministeriön tämänpäiväinen lausuma voi viitata. Tämä koskee myös Krimin asemaa, jonka kansainvälisesti tunnustettu ratkaiseminen on epäilemättä myös Venäjän etu. Pelissä on Venäjän kannalta paljon. Hylätäänkö Ety-järjestön ja YK:n periaatteet ja palataanko kylmän sodan ja taloussaartojen aikaan? Tai löydetäänkö ratkaisut, jotka ottavat riittävällä tavalla huomioon Venäjän edut, edistävät taloussuhteita koko Euroopan puitteissa ja rakentavat turvallisuutta, joka ei perustu Naton laajenemiseen eikä voimapolitiikkaan?

Neuvotteluvalmiutta ja perääntymistä joistain kannanotoista tarvitaan ehdottomasti myös Kiovan, Brysselin ja Washingtonin päättäjiltä. Minusta näyttää selvältä, että poliittisen ratkaisun tärkeä avain voisi olla Ukrainan aseman vahvistaminen sotilaallisesti liittoutumattomana maana, joka ei valmistele Natoon liittymistä. Samalla pitäisi päästä eroon siitä, että EU:n kauppasuhteet asetetaan vastakkain ja vaihtoehdoksi Ukrainan taloussuhteille Venäjän kanssa. Lisäksi tarvitaan demokraattinen prosessi, jossa Ukrainaan luodaan uusi perustuslaki, taataan kaikille tasavertaiset oikeudet, estetään erilaisten vähemmistöjen syrjintä ja pysäytetään äärioikeiston eteneminen. Viime kädessä pitäisi päästä siihen, että työväen ja vähävaraisten tarpeet, demokratia ja maan talouden uudistaminen asetetaan Ukrainassa etusijalle. Se edellyttää oligarkkien ja finanssipiirien vallan rajoittamista.

Entä Suomi?

Suomessa poliittinen johto on esiintynyt kriisissä maltillisemmin kuin erinäiset kokoomuksen ja perussuomalaisten kansanedustajat, puhumattakaan joistain median täysin epärealistisiin uhkakuviin nojaavista Nato-koohottajista. Tilanteessa, jossa EU on yksi konfliktin monista osapuolista, Suomen ulkopoliittista linjaa ei kuitenkaan pitäisi sitoa hallituksen tavoin vain EU:n yhteiseen politiikkaan.

Nyt tarvitaan diplomaattisia välittäjiä, Suomi voi olla yksi sellainen. Ja onhan meillä omiakin etuja valvottavana. Eikä niitä todellakaan edistetä herättämällä uusia ongelmia Venäjän naapurialueilla puuhaamalla Suomen Natoon liittymistä.

   * * *

Aiempia kirjoituksia Ukrainan kriisistä: Jäitä hattuun Ukrainan kriisissä (2.3.2014) ja Oi Ukraina! (19.2.2014)

Kirjoita kommentti