On ymmärrettävää, että suomalaiset ovat huolissaan, kun katsoo kauhistuttavia uutisia Ukrainan sodasta. Ongelmana on se, että olemme tekemässä Suomessa 80 vuoteen isointa ulko- ja turvallisuuspoliittista ratkaisua tilanteessa, jossa sota on käynnissä, emme tiedä, eskaloituuko se emmekä tiedä sodan lopputulosta. Jos katsoo hallituksen turvallisuuspoliittista selontekoa, voi liikennemetaforaa käyttäen sanoa, että vaihdamme kaistaa katsomatta peräpeiliin ja eteenpäin tuulilasiin.

Näin kuvasi Venäjä-tutkijana professori emeritus Markku Kivinen Suomen Nato-ratkaisun valmistelua Rosebud Sivullisen Stagella toukokuun alkupuolella käydyssä keskustelussa, jossa julkistettiin 18 asiantuntijan puheenvuoroista koottu pamfletti Sota ja rauha. Sotilasliittoon vai ei? 

Suomen jäsenhakemus Natoon valmisteltiin ja päätettiin kovalla kiireellä sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Vaikka hallitus totesi itsekin eduskunnalle esittämässään selonteossa, että Suomeen ei kohdistu sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa, perusteltiin kiirettä Venäjän uhkalla.

 

Miksi ei edes reunaehtoja?

 

Hallitus lupasi ennakolta, että selonteossa arvioidaan monipuolisesti erilaisia vaihtoehtoja. Käytännössä selonteko tehtiin kuitenkin vain yhden vaihtoehdon, Natoon liittymisen perustelemiseksi. Sotilaallista liittoutumattomuuden mahdollisuutta ja hyötyjä ei käsitelty lainkaan.

Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, järjestettiin laajaa kansalaiskeskustelua ja kansanäänestys. Nyt ei edes eduskunnalle annettu todellista mahdollisuutta arvioida vaihtoehtoja. Sen roolina oli vain siunata jossain pienemmässä piirissä tehty ratkaisu. Varsinaista esitystä Naton jäseneksi hakemisesta eli toista selontekoa ei edes käsitelty normaalilla tavalla eri valiokuntia ja asiantuntijoita kuullen. SDP:n ja Vasemmistoliiton piti nöyrtyä jopa siihen, että asia ratkaistiin tosiasiassa ennen kuin niiden päättävät elimet ehtivät muuttaa periaatelinjauksiaan Suomen liittoutumattomuudesta.

Sanna Marinin hallitus ei halunnut asettaa jäsenyydelle edes reunaehtoja, kuten esimerkiksi Norja ja Tanska aikoinaan tekivät. Kun presidentti Sauli Niinistö vakuutti, että Suomen turvallisuuden vahvistaminen ei ole keneltäkään pois, miksi esitykseen Natoon liittymisestä ei voitu kirjata sellaisia ehtoja kuin, että Suomeen ei sijoiteta Naton joukkoja eikä ydinaseita, Suomi haluaa kehittää hyviä suhteita Venäjään eikä salli alueensa käyttämistä sitä vastaan tai että Suomi toimii aktiivisesti aseidenriisunnan puolesta ja liittyy ydinaseet kieltävään YK:n sopimukseen?

 

Tarvitaan rauhan rakentajia

Jos haluamme rauhaa, on rakennettava rauhaa, siteerasi Sota ja rauha -pamfletin toimittaja Arja Alho kirjailija Erno Paasilinnaa.

– Yhteistyövaraista turvallisuutta ja voimapolitiikkaa ei voi rakentaa yhtä aikaa. Rauhanliikkeen näkökulmasta jo ydinpelotteeseen vetoaminen ja siinä mukana oleminen Natossa puhuu sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta.

Viime aikojen ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu Suomessa on ollut yksipuolista, sotaisaa ja vaihtoehdotonta. Vapaus valita toisin -yhdistyksen ja Ydin-lehden julkaisema pamfletti perustelee kiireellisen tarpeen siirtyä asevarustelun, ydinasepelotteen ja vastakkainasettelun tieltä aktiiviseen rauhanpolitiikkaan ja yhteistyöhön perustuvan turvallisuuden rakentamiseen. Se ei ole juuri nyt helppoa, mutta sitäkin tarpeellisempaa sotien lopettamiseksi sekä ympäristökriisin ja muiden globaalien uhkien torjumiseksi.

Nato ei ole ratkaisu, vaan osa ongelmaa. Eurooppa ja maailma tarvitsevat rauhan rakentajia.

 

(Artikkeli 14.5. Eespäin-lehteen 1/2022. Kuvassa Heikki Patomäki, Arja Alho ja oikealla Teemu Matinpuro)