Sota on järkyttävää ja mieletöntä, olipa kyse Ukrainasta tai Afganistanista, Irakista, Syyriasta, Palestiinasta, Jemenistä… Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kuitenkin tuonut sodan monella tavalla erityisen lähelle meitä. Se levittää kuolemaa ja tuhoa tavalla, jota ei Euroopassa ole nähty sitten Jugoslavian hajoamissotien. Hyökkääjä on naapurimaamme. Suomessa asuu paljon sekä venäläisiä että ukrainalaisia. Ja media suorastaan vyöryy sotauutisia.

Ukrainassa taistellaan eloonjäämisestä ja laajimmin kärsimään joutuvat siviilit. Voin vain kuvitella, millaiset jäljet sota jättää lapsiin, vanhuksiin, kaupunkeihin ja ympäristöön.

Kallis lasku Venäjälle

Taloudelliset tuhot Ukrainassa ovat valtavat, mutta rahassa mitattuna sota ja sen kiristämät talouspakotteet voivat olla vielä isompi lasku Venäjälle. Ruplan arvo on romahtanut, elinkustannukset nousevat ja säästöt menettäneet arvoaan. Köyhyys uhkaa yhä useampia venäläisiä. Myös pörssikurssit ovat romahtaneet ja ulkomaille sijoitettuja venäläisiä varoja on jäädytetty. – Puhumattakaan kuolleista ja vammautuneista.

Venäjän johto on menettänyt kansainvälisen luottamuksen ja lähes kaikki kumppanit. Se jäi YK:n turvallisuusneuvostossa yksin ja yleiskokouksessa sen perusteluja sodalle tukivat vain Valko-Venäjä, Pohjois-Korea, Syyria ja Eritrea.

Venäläisten enemmistön sanotaan mielipidetiedustelujen mukaan tukevan sotaa, mutta mitään Krimin Venäjään liittämisen jälkeistä nationalistista innostusta ei ole nähty. Vaikka jopa sota-sanan käytöstä voi joutua vankilaan, on Venäjällä ollut paljon mielenosoituksia – tosin pieniä. Nähtäväksi jää, miten mielialat kehittyvät, jos sota jatkuu.

On ollut hämmentävää seurata, miten Venäjän johto on lyhyessä ajassa tuhonnut perinnön, jonka se sai yhteisen eurooppalaisen turvallisuuden rakentamisessa. Kommunistina on minulle ollut erityisen surullista nähdä, miten Putinin talous- ja sosiaalipolitiikkaa vastustanut Venäjän federaation kommunistisen puolueen johto on liputtanut hyökkäyssodan ja nationalististen suurvaltatavoitteiden puolesta. Tiedän, että puolueessa on toisenlaisiakin ajatuksia, mutta duumassa sotaa vastaan on tähän mennessä noussut julkisesti vasta kolme kommunistista kansanedustajaa.

Mieletön sota

Kun Venäjä kokosi viime vuoden puolella joukkoja sotaharjoituksiin lähelle Ukrainan rajaa ja vaati tiukasti takeita, että Natoa ja sen toimintaa ei laajenneta Ukrainaan eikä Itä-Euroopassa, arvelin sen arvioivan väärin mahdollisuuksia painostaa sotilaallisella voimalla.

Presidentti Putinin ilmoittaessa Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen tunnustamisesta, oletin Venäjän vievän näille alueille joukkoja ja ehkä ohjusjärjestelmiä. En uskonut, että valmisteilla olisi mitään niin mieletöntä, kuin laajamittainen hyökkäys Ukrainaan.

Naton laajentaminen Venäjän rajoille ja Ukrainan pyrkimys Naton jäseneksi on herättänyt huolta Venäjän johdossa. Huoli on ymmärrettävä, etenkin kun Venäjän johdolle annettuja lupauksia pidättäytyä Naton laajentamisesta itään ei ole pidetty ja Venäjä on jätetty monien eurooppalaisten turvallisuusratkaisujen ulkopuolelle.

Sota ei ole kuitenkaan ratkaisu Venäjän turvallisuushuoliin. Päinvastoin se on heikentänyt dramaattisella tavalla Venäjän asemaa ja mahdollisuuksia saada vastakaikua huolilleen. Se on voimistanut Venäjän vastaisia asenteita ja varustautumista.

Putinin perustelut hyökkäykselle lähtivät jopa tuhannen vuoden takaisesta Kiovan Rusj’n ajasta ja Valko-Venäjän ja Ukrainan kansojen kuulumisesta Venäjän yhteyteen. Sodissa vedotaan usein historian myytteihin, mutta Putinin hallinnon kohdalla on kyse jo pidempään kehitellystä nationalistisesta ja konservatiivisesta ideologiasta, jolla perustellaan venäläisen sivilisaation erityisyyttä ja erillisyyttä Euroopasta.

Mistä kaikesta tämä ideologinen käänne on kummunnut, olisi oma tutkimusaiheensa. Neuvostoliiton hajoaminen, Venäjän 90-luvun taloudellinen romahdus ja sekasorto, kylmän sodan voittajien ylimielisyys Venäjän suhteen, Naton laajentaminen Venäjän rajoille, EU:n kieltäytyminen edes tunnustamasta Venäjän kokoamaa Euraasian talousliittoa…

Energia ja talouspakotteet

Kyse on poliittisen vaikutusvallan ohella isoista taloudellisista intresseistä ja kilpailusta, jota käydään markkinoista ja luonnonvaroista. Venäjä on kansainvälisessä kaupassa jäänyt lähinnä energian ja raaka-aineiden tuottajaksi, mutta sen merkitys energiataloudelle on iso useissa Euroopan maissa.

Energiatuonnin rajoittamisessa Venäjältä on etenkin Yhdysvalloissa energiayhtiöillä isoja intressejä, joita Yhdysvaltojen hallinto ajoi jo ennen Ukrainan kriisiä vastustaessaan muun muassa Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamista. Sota vauhdittaa etenkin Euroopassa energiatalouden vihreää siirtymää, josta Venäjä on jo valmiiksi jäänyt jälkeen ja nyt tarvittavien investointien rahoitus vaikeutuu entisestään.

Sodasta kärsivät tavalliset, pieni- ja keskituloiset ihmiset niin Ukrainassa kuin Venäjällä. Sodan häviäjiä ovat myös muissa maissa ruuan hintojen noususta ja talouspakotteista kärsimään joutuvat. Eniten hyötyvät asekauppiaat, jotka saavat miljardien tilauksia, ja aseyhtiöiden omistajat, joiden osakkeiden arvo pomppasi ylös heti hyökkäyksen alkaessa.

Ketkä päättivät?

Putinin kaudella vahvistunut oligarkkien ja valtion turvallisuuskoneistojen valta on pyrkinyt turvaamaan asemansa rajoittamalla kansalaisjärjestöjen ja median toimintaa. Autoritaarinen valta on ilmeisesti itsekin jäänyt yksipuolisen ja harhaanjohtavan informaation varaan – niin virheellisiin arvioihin ukrainalaisten ja kansainvälisistä reaktioista hyökkäyspäätös näyttää perustuneen.

Missä vaiheessa ja ketkä päättivät hyökkäyksestä, selvinnee joskus historiaa tutkittaessa. Ainakaan se ei ollut Venäjän turvallisuusneuvosto eikä duuma, joiden istunnot olivat synkkiä näytelmiä. Eikä hyökkäykselle ollut mitään Putin esittämiä perusteita.

Varmaan joskus selviää sekin, miksi hyökkäys aloitettiin vain viikko sen jälkeen, kun Saksan liittokansleri oli kertonut Putinille Ukrainan presidentti Zelenskyin luvanneen tuoda Minskin sopimuksen toteuttamiseksi tarvittavat esitykset itäisen Ukrainan erityisasemasta, perustuslain muutoksista ja vaalivalmisteluista. Tai toisaalta se, miksi Ukrainan presidentti kieltäytyi Ranskan presidentin esittämästä neuvotteluista separatistialueiden johtajien kanssa, miksi Ukrainan ulkoministeri ilmoitti helmikuun puolivälissä YK:n pääsihteerille, että Minskin sopimus ei kelpaa neuvottelujen pohjaksi?

Sodan julmat kasvot

Ilmeisesti Venäjän johdossa kuviteltiin Ukrainan olevan suhteellisen helposti miehitettävissä ja ehkä maan johtokin vaihdettavissa. Kun sotatoimet eivät sujuneet toivotulla tavalla, Venäjän armeija on alkanut käyttää tuhoisampaa ja raaempaa voimaa. Monelta osin sen joukkojen eteneminen 1 500 kilometriä pitkällä rintamalla on kuitenkin ollut hidasta.

Jos Venäjän armeija jatkaa ja laajentaa sotaa, Ukrainan isojen kaupunkien saartamista, ilmaiskuja ja pyrkimyksiä saada hallintaansa jopa miljoonakaupunkeja, voi edessä olla julmaa kaupunkisotaa.

Sodankäynnin kansainvälisiä sääntöjä on Ukrainassa jo nyt rikottu esimerkiksi pommittamalla sairaaloita ja kouluja, hyökkäämällä ydinenergialaitoksiin, tuhoamalla vesi- ja sähkölaitoksia, käyttämällä kiellettyjä rypälepommeja ja estämällä siviilien pääsyä turvaan. Eikä tämä koske vain Venäjän armeijaa. Ukrainan puolella taistelee äärioikeistolainen Azov-pataljoona ja maan vapaaehtoisjoukkoihin on tullut taistelijoita uusfasistista ryhmistä monista maista.

Sota ei alkanut vasta 24. helmikuuta. Ukrainassa on sodittu jo kahdeksan vuotta. Venäjän hyökkäys on nyt yhdistänyt ukrainalaiset. Maataan puolustavat laajasti ja suurin uhrauksin nekin, jotka ovat joutuneet kärsimään Ukrainaa hallinneista oligarkeista, korruptiosta, köyhyydestä ja demokraattisten oikeuksien polkemisesta (mm. kommunistisen puolueen kieltämisestä).

Avauksia neuvotteluissa

Tärkeintä on nyt saada sotatoimet loppumaan ja hakea tie rauhaan. Pientä toivoa herättää, että neuvotteluissa on saatu sovituksi joitain evakuointireittejä ja neuvotteluja jatketaan nyt korkeammalla tasolla. Tietä neuvotteluratkaisuun avaa toivottavasti myös presidentti Zelenskyin ilmoitus, että Ukraina voi luopua tavoittelemasta Naton jäsenyyttä.

Ukrainan, Venäjän, Ranskan ja Saksan solmiman ja myös Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen edustajien allekirjoittaman Minskin sopimuksen toteuttamisen vaikeudet kertovat siitä, että tie rauhaan ei ole helppo. Tarvitaan välittäjiä ja tukea.

Etenkin Ranska, Saksa ja nyttemmin myös Kiina ovat olleet aktiivisia diplomaattisten neuvottelujen aikaansaamisessa. Etenkin Kiinalla voi olla iso merkitys, kun ajatellaan sen osuutta Venäjän ulkomaankaupassa.

Suomellakin voisi olla roolia välittäjänä, mutta presidentti ja hallitus ovat viime aikoina keskittyneet tiivistämään sotilasyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa ja valmistelemaan lisää asehankintoja. Yhdysvaltojen linja on koko Ukrainan kriisin ajan – ja sitä ennen – poikennut monessa suhteessa Ranskan ja Saksan toiminnasta. Siksi on erikoista kuulla Suomen poliittisen johdon kertovan, että jaamme Yhdysvaltojen kanssa yhteisen tilannekuvan ja -arvion.

Missä Suomen rauhanpolitiikka?

Ukrainan kriisin kärjistyessä voimistui Suomessa vyörytys Natoon liittymisen puolesta. Nato ei ole kuitenkaan ratkaisu, vaan osa ongelmaa. Naton jäseneksi hakeminen vain lisäisi jännitteitä ja horjuttaisi alueen turvallisuustilannetta, kuten Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson alkuviikosta totesi. Miksi Suomen hallituksessa kukaan ei halua sanoa tätä mielestäni itsestään selvää asiaa?

Suomella on sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja Ahvenanmaan itsehallinnosta myös Ukrainan tilannetta ajatellen tärkeitä kokemuksia. Miksi niistä ollaan hiljaa?

Venäjän hyökkäys on saanut Sanna Marinin hallituksen luopumaan linjasta, jonka mukaan Suomi ei vie aseita sotaan käyviin maihin. Hallitus on myös ostamassa ilmatorjunta-aseita Israelista ja luvannut lisää rahaa muihin asehankintoihin. Samaan aikaan esimerkiksi kunta- ja sote-alojen palkkojen korottamiseen, työttömyysturvaan ja ilmastotekoihin ei muka riitä enempää rahaa.

Onneksi rauhanjärjestöt ovat järjestäneet ympäri maata mielenosoituksia sotaa vastaan ja rauhanpolitiikan puolesta. Sota on herättänyt valtavan auttamisen halun. Pakolaisia ovat nyt valmiita ottamaan vastaan monet niistäkin, jotka aiemmin vaativat rajoja kiinni. Hienoa on myös yhteistyö, jota on syntynyt sodan vastustamisessa ja humanitaarisessa avustustoiminnassa suomalaisten, venäläisten ja ukrainalaisten kesken.

 

(Aamulla 10.3.2022)