Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan dokumentaarisessa teatteriesityksessä Sokea piste kysytään ”miksi Helsinki leikkaa aina?” Näytelmä ihmettelee mysteeriä, jossa Helsinki päätti keskellä koronapandemiaa ja lasten kasvavaa pahoinvointia leikata kouluilta ja varhaiskasvatuksesta, vaikka kaupunki teki satoja miljoonia ylijäämää.

Vallilan kansallisteatterin näyttämön valokeilat nostavat esiin rahapulassa rapautuvat koulutuksen ja kasvatuksen julkiset palvelut – ja yhä kauemmas niiden todellisuudesta etääntyneiden päättäjien selittelyjen surkeuden ja naurettavuuden.

Karmeinta on se, että näytelmä on tosielämästä ja sokeus lasten ja muiden pienten ihmisten tarpeille on jatkunut myös seuraavaa budjettia tehtäessä.

 

Pormestarin esitys ei enää julkinen

Osa päättäjistä kieltäytyi Kuparisen ja Hanskan työryhmän näytelmää varten tekemistä haastatteluista. Tänä syksynä budjettineuvotteluista jää vielä vähemmän dokumentteja. Pormestari Juhana Vartiainen ei nimittäin julkaissut lainkaan budjettiesitystään – toisin kuin näytelmässä ruodittu Jan Vapaavuoren esitys kaupunginhallitukselle vuosi sitten.

Nyt esitys julkaistaan vasta kun kaupunginhallitus on sopinut budjetin. Siis vasta kun valtuuston enemmistö on sitoutunut siihen ja asukkaiden on käytännössä mahdotonta vaikuttaa budjettiin. Avoimuudesta mielellään puhuva kaupungin johto on näin minimoinut budjetin valmisteluissa julkisen keskustelun: budjettivalmistelun raami, lautakuntien esitykset ja kaupunginhallituksen esitys valtuustolle syntyvät kaikki suljettujen ovien takana, ilman julkista keskustelua tai edes keskustelupöytäkirjoja.

 

Vastuullista taloudenpitoa?

Jos Sokealle pisteelle tehtäisiin jatko-osa tämän syksyn budjettikäsittelystä, rahoitusjohtaja Tuula Saxholm voisi saada siinä yhden avainroolin. Hän esitti valtuuston strategiaseminaarissa elokuussa suorastaan matemaattisen kaavan, joka perustelee sen, miksi ”Helsinki leikkaa aina”.

Rahoitusjohtajan mielestä Helsingin tilinpäätösten ylijäämä ei ole todellinen, koska ”se pitää käyttää investointeihin”. Tämän mukaan ei olisikaan poliittinen valinta, panostetaanko vaikka Sörnäistentunnelin ja Kruunuvuorensiltojen rakentamiseen satoja miljoonia, vaikka peruspalveluissa on iso rahoitusvaje.

Helsingin taloudenpito lähtee lisäksi siitä, että investoinnit rahoitetaan miltei kokonaan tulorahoituksella. Yleensä talouselämässä investoinnit rahoitetaan pääosin pitkäaikaisilla lainoilla, joita maksetaan vähitellen investointien tuotoilla takaisin. Sen sijaan Helsingissä investoinneista rahoitettiin esimerkiksi viime vuonna 85 % suoraan tulorahoituksesta ja lähivuosina tämä osuus on tarkoitus nostaa yli 90 prosenttiin.

Kun kaupungin viime vuoden 497 miljoonan euron ylijäämästä nousi keväällä kohu, selittivät myös pormestari Vapaavuori ja apulaispormestari Anni Sinnemäki, että mitään ylimääräistä rahaa ei ole, koska ”jokainen sentti on mennyt investointeihin”. Tilinpäätösten luvut kertovat toista. Kaupungin pankkitileillä makaavat rahavarat ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaisiksi ja olivat viime vuoden lopussa 1 320 miljoonaa euroa. Kaikkia ylijäämiä ei ole siis käytetty myöskään investointeihin.

Pitkään kertyneiden ylijäämien mittasuhteista kaupungin taloudenpidossa kertoo se, että viime vuoden tilinpäätöksessä taseeseen on merkitty edellisten kausien ylijäämiä jo 6 miljardia euroa.

 

Rahasta ei ole kiinni

Budjetin ”toimintamenojen tulee kasvaa verorahoitusta hitaammin” on Saxholmin mukaan kaupungin taloudenhoidon linja. Siksi tarvitaan tiukka menoraami ja menojen kasvua leikkaava tuottavuustavoite. Käytännössä se tarkoittaa, että menojen mitoitus ei perustu palvelujen ja resurssien tarpeisiin – eikä myöskään käytössä oleviin varoihin kuin osittain.

Samalla tällainen menokehys sivuuttaa monet tulot kokonaan. Verojen lisäksi Helsinki saa merkittäviä tuloja Helenin ja muiden omistamiensa yhtiöiden tuotoista, maanmyynnistä, tonttivuokrista, valtionosuuksista ja myöntämiensä lainojen korkotuotoista. Lainasaataviakin kaupungilla on tilinpäätöksen mukaan 1 895 miljoonaa, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin velkoja (992 miljoonaa).

Helsinki on kerännyt vuoden 2001 jälkeen joka vuosi ylijäämää ja sitä aiotaan tehdä ensi vuoden budjetilla taas lisää. Samaan aikaan esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa, terveydenhuollossa ja vanhuspalveluissa on yhä pahempi henkilöstövaje, jota ei poisteta ilman tuntuvaa lisärahoitusta palkkojen ja työolojen parantamiseen.

Toivo isommin, kehottaa Susanna Kuparisen pieni tytär näytelmässä. Helsingissä valtuutettujen ei välttämättä tarvitse edes toivoa jostain muualta lisää rahaa – jo se riittäisi, että he ohjaavat ylijäämien sijasta lisää rahaa lasten ja muiden helsinkiläisten hyvinvointiin.

 

(Artikkeli 23.10. SKP:n Helsingin piirin Eespäin-lehteen 1/2021, artikkelin kuva Mirto Härkönen)