Kansanedustaja Mari Holopaisen somepäivitys herätti katsomaan tarkemmin Helsingin kaupunkiympäristölautakuntaan huomenna tulevaa esitystä maapolitiikan linjauksista. Kuvaavaa on, että 23 sivun esityksestä ei löydy edes sellaisia sanoja kuin viheralueet ja kulttuuriympäristöt, eikä myöskään asumis- ja tonttikustannusten hillitseminen.

Miten on mahdollista, että virkamiehet voivat tuoda lautakuntaan maapolitiikasta asiakirjan, jossa ei huomioida millään tavalla tarvetta säästää viheralueita ja kulttuuriympäristöjä? Se, että asiakirjaa hallitsee vain raha ja rakentaminen, kertoo ainakin johtavien virkamiesten asenteista – ja siitä, keitä he ovat valmistelussa kuulleet. Mutta se kertoo myös kaupunkiympäristötoimialan poliittisen johtamisen onnettomasta tilasta.

Esityksessä toki mainitaan ilmastotavoitteet, mutta vain perustelemaan tiiviimpää rakentamista ja viittauksena rakentamiseen liittyviin energiatehokkuuden kaltaisiin tavoitteisiin. Sen sijaan lähiluonnon, viheralueiden, rantojen ja luonnon monimuotoisuuden suojeleminen puuttuu maankäytön linjauksista kokonaan.

Täydennysrakentamiseen ja ”purkavaan uusrakentamiseen” tarjotaan taloudellisia kannustimia – mutta mitään ei puhuta alueiden ja rakennusten kulttuurihistorian ja arkkitehtuurin merkityksestä. Tällainen rakentaminen ja purkaminen uhkaa monia aikoinaan hyvin suunniteltuja alueita.

Esitetyissä linjauksissa näkyy aikaisempaa aktiivisempi suhtautuminen maanhankintaan. Sitä aiotaan kuitenkin tehdä tavalla, jossa sivuutetaan kaupungin maanomistuksen, kaavoitusmonopolin ja pääosin myös lunastusoikeuden tarjoamat mahdollisuudet hillitä asumiskustannusten nousua. Maanomistajat ja kiinteistösijoittajat saavat merkittävän osan kaavoituksen tuomasta maan ansiottomasta arvonnoususta. Jopa vähiä raakamaita tarjotaan linjauksissa ostettavaksi ja käytännössä alihintaan. Täydennysrakentamisen vauhdittamiseksikin luvataan osto-optioita, myyntioikeuksia ja alennuksia.

Kyse on isoista rahoista. Kaupunki omistaa kaksi kolmasosaa Helsingin maa-alueista ja kaupunki on saanut tuloja maaomaisuudesta vuosina 2015-2019 keskimäärin 360 miljoonaa euroa vuodessa. – Mutta kyse ei ole vain rahasta. Kysymys on ennen muuta siitä, millaisessa kaupungissa haluamme asua ja miten kaupunki kantaa vastuunsa ihmisten ja luonnon hyvinvoinnista.

 

(Artikkelin kuva: uuttahelsinkia.fi)