Tunnelmat ovat vähän ristiriitaiset, kun yhtä aikaa koronarajoituksia osin puretaan ja koronaepidemian arvioidaan kestävän vielä pitkään. Julkiseen keskusteluun koronarajoituksista on alkanut tulla lisää näkökulmia ja myös ristiriitoja.

Sanna Marinin hallitus on korostanut tekevänsä päätöksiä asiantuntijatiedon pohjalta. Ei ole helppo rasti, kun on uudesta viruksesta on vasta vähän tietoa ja kun asiantuntijoiden erilaiset mielipiteet nousevat enemmän esille.

****

Itse olen kokenut hallituksen koronatoimien suurimmaksi ongelmaksi sen, että sosiaalisten vaikutusten arviointi ja teot sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi jäävät jatkuvasti terveyden ja talouden – sinänsä tietysti hyvin tärkeiden haasteiden – jalkoihin.

Sosiaali- ja terveysministeriössä, kunnissa ja tutkijoilla on toki sosiaalisten kysymysten asiantuntemusta. Mutta päätöksenteossa näyttää olevan jonkinlainen rakenteellinen vinoutuma.

Valtiovarainministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesvalmistelu tuottaa nopealla tahdilla esityksiä yritysten (etenkin suurten yritysten) tukemisesta. STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvioissa taas korostuu epidemian etenemisen ja hoitokapasiteetin tarkastelu. Mutta missä ovat kokonaisvaltaisemmat kansanterveydelliset ja laajemmat sosiaaliset arviot?

Arkielämän tasolla tämä on näkynyt, kun yli 70-vuotiaat on kehotettu karanteenin kaltaisiin oloihin ilman, että olisi selvitetty, miten turvataan heidän ja heidän usein hoitamien vielä vanhempien palvelut. STM:n johto on esittänyt kuntien kotihoidon huolehtivan näistä palveluista, vaikka kunnilla ei ollut riittäviä resursseja vastata edes ennen epidemiaa olleisiin vanhusten palvelujen tarpeisiin. Pahimmillaan kuilu koronakriisin haasteiden ja palvelujen resurssien välillä on näkynyt hoivakotien koronakuolemissa, joita on Helsingissäkin jo yli 60.

Sosiaalisen puolen vähäisestä painoarvosta päätösten valmistelussa kertoo myös se, että vasta pari kuukautta poikkeusolojen julistamisen jälkeen on alettu paneutua esimerkiksi siihen, millaisia ongelmia rajoitukset ovat aiheuttaneet vanhuksille, jotka eivät ole voineet tavata läheisiään tai edes liikkua riittävästi, mielenterveystyössä ja vammaisten palveluissa, asunnottomille, maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille.

Apulaisprofessori Pauli Rautiainen totesikin Perustuslakiblogin yhteenvedossa tähänastisesta valmiuslain soveltamisesta ”huolestuttavana, kuinka eräiden perusoikeuksien (esim. elinkeinovapaus) rajoitukset tuodaan herkästi eduskuntaan asianmukaiseen perustuslakikontrolliin samaan aikaan, kun toisten perusoikeuksien (esim. sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet) rajoituksia toteutetaan tavalla, joka kiertää tämän perustuslakikontrollin”.

***

Hallitus asetti kuukausi sitten valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäen johtaman työryhmän valmistelemaan suunnitelman koronakriisin taloudellisten ja sosiaalisten vahinkojen rajoittamiseksi, tieksi ulos koronakriisistä ja kriisin jälkihoidosta. Työryhmän kokoonpano – ministeriöiden kansliapäälliköt – ei luvannut paljon. Maanantaina julkistettu työryhmän raportti on silti pettymys.

Liitteineen yli 100-sivuiseen raporttiin on kerätty tilannekuvausta ja tietoja jo päätetyistä toimista eri hallinnonaloilta. Sen keskeisin anti on kuvaus hybridistrategiasta, jolla pyritään siirtymään epidemian hallinnan seuraavaan vaiheeseen ja aiempaa kohdennetumpiin toimiin.

Kun koronaviruksesta ei ole vieläkään riittävästi tietoa, on ymmärrettävää, että raportissa ei esitetä täsmällisiä kriteereitä ja aikatauluja strategian toteuttamiselle. Sen sijaan ihmettelen sitä, ettei ryhmä saanut kuukauden aikana valmiiksi yhtään esitystä toimenpiteistä kriisin lisäämien ja kärjistämien sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi.

Hetemäen ryhmä lupaa kesäkuun alkuun ehdotuksia kriisin jälkihoidosta, mutta toimia sote-palvelujen resurssien lisäämiseksi, perusturvan vahvistamiseksi ja suurtyöttömyyden torjumiseksi tarvitaan jo tässä ja nyt.

Ehkä silloin tulee pohdittavaksi myös mahdollisuus hoitaa valtion ja kuntien kasvavaa velkaa tulevina vuosina muulla tavalla kuin palaamalla leikkauspolitiikkaan. Valtiothan voivat velkaantua ja maksaa vanhoja velkoja uusilla ilman, että velkaa on koskaan pakko maksaa kokonaan takaisin. Kun EKP voi nyt ostaa valtioiden velkakirjoja lähestulkoon rajattomasti, velkaa siirtyy valtioilta EKP:lle (ja sen haarakonttorille Suomen Pankille). EKP voi mitätöidä velkakirjoja tai säilyttää niitä ikuisesti. Näin valtiot voivat rahoittaa sote-palvelujen lisäksi investointeja, jotka luovat lisää työtä ja tuloja. Valtiontaloutta voitaisiin tietysti tasapainottaa myös vähentämällä asevarusteluun hukattavia miljardjeja.

****

Jos ovat sosiaali- ja terveysministerit esikuntineen jääneet jälkeen VM:n ja TEM:n yritystukipolitiikasta, niin vielä pahemmin on jälkijunassa kuntaministeri Sirpa Paatero. Maaliskuun lopulla, kun hallitus päätti miljardien tuki- ja lainapaketista yrityksille, Paatero lupasi kuntien tuesta lisää päätöksiä huhtikuun alun kehysriihessä ja seuraavassa lisäbudjetissa.

Kehysriihestä tuli vain lupaus korvata kunnille osa niiden verotulojen menetyksistä. Huomenna annettavassa lisäbudjettiesityksessä ei ole kunnille luvassa mitään, vaan päätökset siirtyvät kesäkuussa esitettävään neljänteen lisäbudjettiin. Seuraukset näkyvät jo monissa kunnissa yt-neuvotteluina ja menoleikkauksina.

Samaan aikaan pitäisi panostaa testaa, jäljitä, eristä ja hoida -toimintamallin toteuttamiseen, jotta koronarajoitusten vähentäminen voi tapahtua hallitusti. Kun tähän ei ole osoitettu kunnille lisää rahoitusta, on seurauksena joko epidemian hallinnan vaikeutuminen tai terveydenhuollon muiden tarpeiden laiminlyöminen, pahimmassa tapauksessa molemmat – ja kovalla hinnalla.

 

(Artikkelin kuva Kontulan seniorikeskuksesta, jonka koronakuolemien taustalla on henkilöstöresurssien vähyys ja huono johtaminen. Kuva: hel.fi)