1918 muistopaikat Helsingissä ja punavankileirien uhrien nimet nyt verkossa

28.1.2019

 

Tein kaupunginvaltuustossa toukokuussa 2005 aloitteen selvittää Santahaminassa olevan joukkohaudan historia ja sinne haudattujen Suomenlinnan vankileireillä 1918 kuolleiden punaisten nimet. Aloite johti Helsingin sotasurmat 1917-1918 tutkimukseen, jossa selvitettiin sisällissodan vaiheet Helsingissä ja punavankileireillä nälkään, tauteihin ja teloitettuna kuolleiden punaisten nimet. Nyt on avattu verkkojulkaisu vuoden 1918 muistopaikoista Helsingissä. Se sisältää myös henkilötiedot Santahaminan joukkohaudan vainajista.

Verkkojulkaisu ja siihen liittyvä virtuaalimuistomerkki sisällissodan uhreille on hyvä päätös 1918 muistovuodelle. Verkkojulkaisun ovat tuottaneet Helsingin kaupunginmuseo ja historiatoimikunta. Se on tehty yhteistyössä Kansan arkiston, Työväen arkiston, Suomalaisen kirjallisuuden seuran ja Svenska litteratursällskapetin kanssa. Keskeinen osa julkaisussa on Helsingin sotasurmat -tutkimuksen aineistolla. Sivusto on myös visuaalisesti ja teknisesti ammattitaidolla toteutettu.

 

13 vuoden prosessi

Helsingin punavankileirien historian ja leireillä menehtyneiden yli 1 500 punaisen nimien selvittäminen on kulttuuriteko. Se on tehnyt näkyväksi sisällissodan julmien jälkiselvittelyjen ja hävinneen osapuolen kohtaloiden vaiettua historiaa.

Aikaa ensimmäisestä aloitteestani tähän tulokseen kului yli 13 vuotta. Näihin vuosiin on sisältynyt monenlaisia mielenkiintoisia vaiheita, jotka kuvaavat varsinaisen tutkimustyön haasteiden ohella sisällissodan historian poliittisuutta, myös monien vanhojen poliittisten raja-aitojen ylittämistä.

Keväällä 2005 tekemäni aloite ei heti johtanut mihinkään, vaikka sen allekirjoitti kaupunginvaltuutettujen enemmistö. Kutsuin asian merkeissä palaveriin kaupungin historiatoimikunnan, kaupunginmuseon, kaupunginarkiston ja Santahamina-seuran edustajat. Uudistin aloitteen yhdessä Tero Tuomiston (SDP) kanssa. Kun asia ei vieläkään edennyt, kävimme Tuomiston ja tutkimushanketta käynnistämään ryhtyneen Jarmo Niemisen kanssa keskustelemassa apulaiskaupunginjohtajien IC Björklundin ja pari vuotta myöhemmin Tuula Haataisen kanssa asiasta. Hanketta vauhditettiin myös Demokraattisen sivistysliiton ja Santahamina-seuran yhteistyössä Maanpuolustuskorkeakoulun kanssa Santahaminassa järjestämällä punavankileirin 90-vuotishistoriaseminaarilla, joka sai laajaa julkisuutta.

Vuodesta 2009 alkaen Helsingin sotasurmat –tutkimushanke sai tukea kaupungin historiatoimikunnalta ja tietokeskukselta. Hanke saatiin syksyllä 2009 myös kaupungin budjettiin.

Keväällä 2015 ilmestyi tutkimushankkeen tuloksena Jarmo Niemisen toimittama ja useiden tutkijoiden kirjoittama 500-sivuinen kirja ”Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa. Sotasurmat 1917-1918”. Työväen sivistysjärjestöjen yhteistyössä Santahamina-seuran kanssa järjestämä kirjan julkistamistapahtuma kokosi Maanpuolustuskorkeakoulun suuren salin täyteen entisten punavankien omaisia ja muita kiinnostuneita. Tilaisuuden päätteeksi Helsingin kaupunki (apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen) laski ensimmäisen kerran kukat entisten punakaartilaisten 1949 Santahaminaan pystyttämälle punaisten muistomerkille.

 

Helsingin vankileireillä kuoli 1 554 punaista

Helsingin punavankileireillä oli kesäkuussa 1918 yli 13 000 punaista, joukossa enimillään 1 100 naista ja 30 lasta. Heistä 1 554 kuoli leireillä ja ainakin 46 välittömästi vapauduttuaan.

Santahaminan joukkohaudan uhreista lähes jokaisen henkilötiedot saatiin perusteellisella tutkimustyöllä selville. Heitä on 1 318. Alun perin Santahaminaan haudatuista runsaat sata siirrettiin omaisten toimesta Malmin hautausmaalle. Lisäksi eräitä punaisia haudattiin Isosaareen. Vainajista 71 teloitettiin ja loput menehtyivät nälkään ja tauteihin.

Kun tutkimushankkeen tulokset selvisivät, ehdotin yhdessä Jarmo Niemisen kanssa, että vainajien nimet saataisiin esille Santahaminan joukkohaudan yhteyteen sopivalla tavalla, esimerkiksi digitaalisella infotaululla. Aloite sai kaupunginvaltuuston entistä laajemman enemmistön tuen, mutta juuttui sekin kaupungin byrokratiaan. Perusteluksi esitettiin milloin mitäkin, jopa rahapulaa – samaan aikaan kun Helsinki teki satoja miljoonia euroja ylijäämää.

Palasin asiaan vielä uudella aloitteella toukokuussa 2017. Siihenkin tuli virkamiesten valmistelemana kaupunginhallitukselta käytännössä kielteinen vastaus tammikuussa 2018. Kävin asiasta vielä keskusteluja monien kaupunginhallituksen jäsenten ja virkamiesten kanssa. Valtuusto hyväksyi lopulta Veronika Honkasalon (Vas) ponnen, jossa toivottiin vielä uudelleen vainajien nimien esille saamista. Taas kului aikaa, mutta lopulta lokakuussa historiatoimikunta sai määrärahan sellaisen verkkojulkaisun ja virtuaalimuistomerkin toteuttamiseksi, jossa kerrotaan myös vainajien nimet.

 

Muistaminen ja nykyisyys

En vieläkään ymmärrä, miksi vainajien nimiä ei haluttu tuoda esille myös Santahaminan joukkohaudan luona esimerkiksi digitaalisella infotaululla. Hyvä on kuitenkin se, että nimet on selvitetty ja ne ovat nyt nähtävillä kirjan lisäksi verkkojulkaisussa ja virtuaalimuistomerkissä. Tuohon virtuaalimuistomerkkiin voi tutustua Oodissa ja Sotamuseossa Suomenlinnassa, jossa Helsingin suurin punavankileiri sijaitsi. – Kiitokset kaikille asiaan myötävaikuttaneille!

Vaikka vuoden 1918 historiaa on jo paljon selvitetty, riittää etenkin paikallishistoriassa vielä paljon selvitettävää. Ilmeisesti punaisten pakolaisten mukana Neuvosto-Venäjälle siirtynyt asiakirja-aineistokin on vielä lähes tutkimatta.

Eikä muistamisessa ole kyse vain historiasta. Vaikka monia punaisten sata vuotta sitten esittämiä uudistuksia on aika pitkälle toteutettu, on yhteiskunta edelleen hyvin eriarvoinen. Finanssimarkkinoiden valta ja oikeistolainen politiikka ovat nostaneet uudelleen esiin luokkayhteiskunnan kovat kasvot – riiston, sorron, köyhyyden ja osattomuuden – joista työväki 1918 pyrki vapautumaan.

SKP:n Helsingin piirin edustajat punaisten hautamuistomerkillä Santahaminassa 2015.

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »