yrjöhakanen

Valtuustossa

Palautusesitys Kalasataman osayleiskaavasta

-  30.1.2008 kaupunginvaltuustossa 

Sörnäistenrannan ja Hermanninrannan alue tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden rakentaa kantakaupunkiin välittömästi liittyvä laaja merellinen alue. Samalla tähän liittyy poikkeuksellisen vaativia ympäristöllisiä ongelmia, kuten Helsingin pahiten pilaantuneita maa-alueita, raskaat liikenneväylät ja energiatuotannon alueet.

Ehdotetun osayleiskaavan lähtökohtana ovat monet myönteiset tavoitteet. Niissä painotetaan muun muassa monipuolista väestö-, asunto- ja kaupunkirakennetta, palvelujen ja työpaikkojen monipuolista tarjontaa, joukkoliikennettä, kulttuuria ja merellisiä mahdollisuuksia. Ehdotuksen eräät piirteet ovat kuitenkin ongelmallisia näiden tavoitteiden toteutumisen kannalta. 

Yleisperusteluissa korostetaan suurten asuntojen tarjontaa ja myös huvilamaista asumista. Tämä voi johtaa kalliiseen asumiseen ja alueen sosiaalisen rakenteen yksipuolisuuteen. Etenkin kun rakennuspohjan kunnostaminen, kanavien rakentaminen ja eräät muut ratkaisut tulevat kalliiksi. Perusteluissa esitetään myös jonkinlaisen ”puolijulkisen saaren” muodostamista jollekin ”sosiaalisesti rajatulle ryhmällä”, jolla viitataan myös tällaiseen paremman väen asuntoalueeseen.

Osayleiskaavaan liittyvä ajatus tavallista korkeammista asuinrakennuksista on ongelmallinen kun se yhdistyy aluevarauksien tekemiseen aivan rantalinjoihin asti. Ehdotuksen kokonaismitoitus, yhteensä 1 300 000 kerrosneliömetriä on mielestäni liian suuri, vaikka otettaisiinkin huomioon alueen yhteys kantakaupunkiin. 

Ehdotuksessa on varattu alue energiatuotannolle nykyisessä Hanasaari B-laitoksessa ja sen tulevaisuudessa korvaavalle Hanasaari C-laitokselle. Osoitettu alue on huomattavasti nykyistä pienempi. Nykyistä aluetta varmaan voidaan supistaa jonkin verran, mutta voi kysyä, onko aluetta nyt supistettu liian paljon? Täällä valtuustossa on keskusteltu energialinjausten yhteydessä Hanasaaren voimalan muuttamisesta biopolttoainetta käyttäväksi. Vaikka varmuusvarastointi voidaan toteuttaa muualla, voi polttoainehuolto vaatia osayleiskaavassa esitetty laajempaa aluetta. Mitä varastointiin tulee, olisi hyvä kuulla, voiko Mustikkamaan kallion sisään tehtyä öljyn varastointiin tarkoitettua luolaa muuttaa esimerkiksi pellettien varastointiin. 

Vaikka tämän alueen rakentaminen todetaan osayleiskaavassa erityisen haasteelliseksi, ei tähän ehdotukseen liity mitään arviota alueen rakentamisen kokonaiskustannuksista. Tällainen arvio ei tietenkään voi tässä vaiheessa olla sitova, mutta valtuuston päätöksenteon kannalta olisi kohtuullista tietää edes karkeita arvioita erilaisten vaihtoehtojen pohjalta.

Edellä olevan perusteella ehdotan, että valtuusto palauttaa Kalasataman osayleiskaavan uudelleen valmisteltavaksi siten, että kokonaismitoitusta alennetaan ja Hanasaaren voimalaitoksen aluevarausta laajennetaan.