


Helsingin kaupungilla on huomattavan suuret sijoitukset ja kassatalletukset. Viime vuoden lopulla ne olivat jo yli miljardi euroa. Samaan aikaan kun sijoitukset ovat kasvaneet, on monia kaupungin järjestämien palvelujen määrärahoja alibudjetoitu.
Suuriin sijoituksiin liittyy riskejä, joita rahoitusmarkkinoiden yleinen epävarmuus on lisännyt. Toisaalta kassavarojen suuruuteen liittyy tuotto-odotuksia. Varojen sijoittamisessa tehdään myös tärkeitä yhteiskunnallisia ja eettisiä valintoja.
Julkisuudessa on kerrottu eräiden kuntien epäonnistuneista ratkaisuista, joiden seurauksena sijoituksille ei ole saatu tuottoa. Yhdysvalloista alkanut raha- ja pääomamarkkinoiden levottomuus on lisäksi herättänyt huolta siitä, miten kunnat ovat turvanneet sijoituksensa.
Edellä olevan perusteella kysyn:
— miten kaupungin sijoitukset ja kassatalletukset on suojattu markkinariskeiltä?
— millainen tuotto sijoituksilla ja kassatalletuksilla on ja miten tuotto aiotaan turvata jatkossa?
— millaiset vastuullisen sijoittamisen sosiaaliset, ekologiset ja eettiset periaatteet kaupungin sijoitustoiminnalle on määritelty?
— miten kaupunginhallitus aikoo jatkossa huolehtia siitä, että suuria kassavaroja ei koota palvelutoiminnan määrärahoja alimitoittamalla tai alibudjetoimalla tiedossa olevia tuottoja esimerkiksi kaupungin liikelaitoksilta?