yrjöhakanen

Puheenvuoroja

Aloite työllisyyden ja oman tuotannon edistämiseksi

- 5.5.2009


HOK-Elanto on merkittävä työllistäjä, jonka toimilla on merkitystä myös laman torjumisessa. Viime aikoina HOK-Elanto ja S-ryhmä ovat laajentaneet toimintaansa lähinnä kehittämällä myymäläverkostoa, ravintolatoimintaa ja liikennemyymälöitä.

Päivittäistavarakaupan lisäksi osuustoiminnalla on vahvat perinteet tuotantotoiminnassa. Esimerkiksi Elannon leipätehdas muistetaan yhä hyvistä tuotteistaan. Oman tuotannon kehittäminen sopivien tuotteiden osalta voisi tarjota nykyiselle osuusliikkeelle mahdollisuuksia edistää työllisyyttä, ekologisesta kestävyyttä ja paikallistaloutta.

Me allekirjoittaneet esitämme, että edustajistolle tehdään selvitys mahdollisuuksista kehittää leipätehtaan kaltaisia hyviä perinteitä jatkavaa tuotannollista toimintaa HOK-Elannon omana toimintana tai osana S-ryhmän toimintaa. Tässä yhteydessä tulee ottaa huomioon varsinaisen teollisen toiminnan ohella myös pienemmässä mittakaavassa tapahtuva toiminta ja mahdollisuuden yhteistyöhön viime aikoina syntyneiden uusien pienten tuotanto-osuuskuntien kanssa.

(Yrjö Hakanen + 6 muuta HOK-Elannon edustajiston jäsentä)