yrjöhakanen

Puheenvuoroja

Aloite kauppojen aukioloajoista HOK-Elannossa

- 9.12.2008 

Eduskunnan käsittelyyn on tulossa esitys kaupan aukioloaikojen pidentämisestä. Sen mukaan alle 400 neliömetrin päivittäistavarakaupat voivat olla auki vapaasti 24 tuntia vuorokaudessa. Muutkin kaupat saavat olla avoinna sunnuntaisin eräitä juhlapyhiä lukuun ottamatta.

Kaupan aukioloaikojen pidentämisellä on monia kielteisiä vaikutuksia työntekijöiden kannalta. Se vaikeuttaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista, aiheuttaa lastenhoito-ongelmia ja lisää ja työturvallisuuteen ja työterveyteen liittyviä riskejä. Samalla kaupan aukioloaikojen vapauttaminen lisää paineita pätkätöiden teettämiseen ja muutosta ”24 tunnin yhteiskuntaan”.

Me allekirjoittaneet esitämme, että HOK-Elanto ei laajenna kauppojen aukioloaikoja yötyöhön eikä lisää sunnuntaikaupan aukioloja ainakaan toistaiseksi, vaikka lainmuutos sen sallisi. Esitämme, että kaupan aukioloajoista tehdään asiakasomistajien ja työntekijöiden keskuudessa kysely, jonka tulosten pohjalta asia tuodaan valtuustoon ennen kuin uusia ratkaisuja aukioloajoista tehdään.

Yrjö Hakanen, Paavo Arhinmäki, Jaakko Laakso, Pekka Saarnio, Harra Saksala