Puheenvuoroja
Ihmisen ja luonnon hyvinvointi on tärkeämpi kuin pörssivoitot
- 19.5.2001 keskuskomitean poliittinen selostus SKP:n edustajakokoukselle
Ihmisten ja maailman ei tarvitse olla kaupan. Uusliberalismin ja pääoman ylivalta on murrettavissa.
Kansalaisliikkeet kaatoivat ylikansallisen yhtiövallan voimistamiseen tähdänneen MAI-sopimuksen. Ay-liikkeen ja kansalaisjärjestöjen mielenosoitukset pysäyttivät Maailmankauppajärjestön Seattlen kokouksen. Ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmiston vaatimusliike johti yleisen työajan lyhentämiseen Ranskassa. Lakkoliike pakotti Kreikan hallituksen vetämään takaisin eläkeiän nostamishankkeen. Tanskalaiset torjuivat kansanäänestyksellä euroon siirtymisen. Rauhanaktivistit painostivat Belgiassa hallituksen lupaukseen ydinaseiden poistamisesta. "Toisenlainen maailma on mahdollinen", julisti optimistisesti Porto Alegressa Brasiliassa kokoontunut Maailman sosiaalifoorumi.
Yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttumassa myös Suomessa.
Valtionyhtiöiden yksityistämistä vastustaa laaja henkilöstöryhmien, sivistyneistön ja maanviljelijöiden kansalaisliike. Rahamarkkinoiden ylivaltaa vastaan noussut kansainvälinen ATTAC-liike laajenee myös Suomessa. Sosiaali-, terveys- ja muiden julkisten palvelujen puolesta toimii kansalaisliikkeitä ympäri maata. VR:n Makasiineista ja Lapinlahden sairaalasta on tullut symboleja siitä, että kuntalaiset haluavat päättää itse asioista. Mielipidekyselyjen mukaan 85 prosenttia suomalaisista haluaa pysäyttää hyvinvointivaltion alasajon. Kolme neljästä kannattaa ns. Tobinin veron käyttöönottoa. Enemmistö vastustaa euroon siirtymistä. Ja vielä suurempi enemmistö vastustaa Natoon liittymistä.
Uusliberalismin julistama vaihtoehdottomuus on murenemassa. Entistä harvempi uskoo markkinoiden vapauteen perustuvaan politiikkaan, jonka tulokset näkyvät työttömyytenä, köyhyytenä, tuloerojen kasvuna, asumiskustannusten nousuna, terveys- ja sosiaalipalvelujen puutteena, maaseudun autioitumisena, mielenterveysongelmina ja ympäristön tuhoutumisena. Se, mikä näytti 90-luvun alkupuolella uusliberalismin ja kapitalismin voitolta, on kääntymässä epäluottamukseksi ja kriisiksi.
Samalla uusliberalismin vastaisten liikkeiden kehitys on johtanut vaiheeseen, jossa kysytään, riittääkö vain nykyisen systeemin korjaaminen vai tarvitaanko kapitalismin puitteiden yli menevä vaihtoehto. Vasemmiston tappioiden ja hajaannuksen vuosien jälkeen on noussut esiin mahdollisuus koota voimia yhteiskunnallisen aloitteen valtaamiseksi takaisin oikeistolta. Kyse ei ole vain yksittäisistä mielenilmauksista ja vastatapahtumista vaan laaja-alaisesta uusliberalisminvastaisen yhteistyön verkostosta, niin paikallisesti kuin kansainvälisesti.
Suomen tilanne poikkeaa kuitenkin monista muista maista siinä, että täällä poliittisesta päätöksenteosta eduskunnasta ja useimmista kunnista puuttuu vasemmistolainen vaihtoehto. SDP, Vasemmistoliitto ja vihreät ovat antautuneet uusliberalismin edessä. Ne toteuttavat hallituksessa ja eduskunnassa pääomapiirejä ja rikkaita suosivaa oikeistolaista politiikkaa. Hallitusvasemmisto ei ole hukannut vain "omaa juttuaan" vaan työttömien, työläisten ja muiden alistetussa asemassa olevien edut ja oikeudet.
Suomen kommunistista puoluetta tarvitaan puolustamaan palkkatyöntekijöiden ja vähävaraisten etuja ja oikeuksia. SKP:tä tarvitaan tuomaan ay- ja kansalaisliikkeiden vaatimukset politiikkaan. SKP tarvitaan tuomaan vaihtoehdottomalle politiikalle vaihtoehto, jossa ihmisen ja luonnon hyvinvointi on tärkeämpi kuin pörssivoitot ja hallituspaikat.
Globaali kapitalismi jakaa voitot harvoille ja tuo tappioita monille
Karl Marx kirjoitti Pääomassa siitä, miten kapitalismi synnyttää "rahakauppiaiden ammattikunnan", kuvitteellisen talouden, jossa rahalla tehdään lisää rahaa, vailla yhteyttä tuotannolliseen toimintaan ja ihmisten tarpeisiin.
Kapitalismin kehitys on johtanut tuotannon ja pääomien valtavaan keskittymiseen, suurten monopolien hallitsemiin markkinoihin, pääomien viennin ja kansainvälisten rahamarkkinoiden paisumiseen sekä finanssipääoman harvainvaltaan, kuten V.I. Lenin imperialismia kuvasi.
Nykyisin kansainvälisillä rahamarkkinoilla liikkuu päivittäin yli 12 000 miljardia markkaa. Siis joka päivä yli 60 kertaa enemmän kuin Suomen valtion budjetissa koko vuoden aikana. Tästä rahasta vain viitisen prosenttia on maksuja tavaroista ja palveluista, loput 95 prosenttia spekulaatiota pääoman sudennälän tyydyttämiseksi. Kansainvälisten rahamarkkinoiden paisuttamisella finanssikeinottelijat pyrkivät kasvattamaan voittoja kaikkien muiden kustannuksella.
Suomen pankkikriisi 90-luvun alussa oli eräs osoitus siitä, miten "tässä pelissä haikalat nielevät pikkukalat ja pörssisudet syövät lampaat" (Marx). Samalla se kertoo sitä, miten valuutta- ja pörssipelin laskut maksatetaan työpaikkoja karsimalla, sosiaaliturvaa heikentämällä, pienyrittäjiä konkurssiin ajamalla ja jopa kokonaisia tuotannonaloja tuhoamalla.Globaali kapitalismi on järjestelmä, jossa voitot ovat harvoille kuuluva yksityinen etuoikeus, mutta riskit ja tappiot kantavat ne, jotka voivat vähiten vaikuttaa keinottelupäätöksiin. Pääomalla on se valta, joka pitäisi kuulua kansalaisille. Neuvostoliiton hajoamisen ja työväenliikkeen heikentymisen myötä kiihtynyt hyvinvointivaltion ja demokraattisten oikeuksien alasajo kuvaa omalla tavallaan sitä, mikä kapitalismissa on kapitalismia ja mikä taas on työväenliikkeen taistelun ja sosialismin aatteiden vaikutusta.
Tieteen ja tekniikan valtava kehitys antaisi mahdollisuuden poistaa maailmasta köyhyys ja kurjuus, mutta kehitys on alistettu palvelemaan harvojen etuoikeuksia ja pääoman herruutta. Kaksi sataa rikkainta ihmistä on kasannut itselleen omaisuutta yhtä paljon kuin kaksi ja puoli miljardia ihmistä saa yhteensä tuloja vuodessa. Bill Gates, Microsoftin pääomistaja tienaa yli 50 miljoonaa markkaa päivässä, kun yli miljardi ihmistä joutuu elämään alle viidellä markalla päivässä. Ihmiskunnan rikkaimman ja köyhimmän viidenneksen tulojen välinen ero on yli kaksinkertaistunut 60-luvulta ja kohonnut jo 75-kertaiseksi. Räikeät varallisuuserot, köyhyys ja eriarvoisuus ruokkivat konflikteja, sotia ja ympäristötuhoja.
Ilmastomuutos kuvaa sitä, miten kapitalismista on tullut uhka ihmiskunnan olemassaololle. Mutta mitä tekee presidentti Bush? Hän ilmoittaa, että koska hiilidioksidia ei ole määritelty saasteeksi, siitä ei voi olla haittaa ilmastolle! Bush vähät välittää asiantuntijoista tai maailmamme tulevaisuudesta, onhan kyse hänen vaalikampanjansa rahoittaneiden hiili- ja öljy-yhtiöiden voitoista.
Sama piittaamattomuus kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisten elämästä näkyy Naton uudessa sotilasopissa, jolla se pyrkii oikeuttamaan sotilaallisen sekaantumisen mihin tahansa, missä ylikansallisten yhtiöiden edut ja USA:n hegemonia ovat uhattuna. Bush aikoo lunastaa aseteolliselle yhteenliittymälle antamansa lupaukset ja kiihdyttää asevarustelua mm. ohjuspuolustusjärjestelmällä, joka rikkoo sekin kansainvälisiä sopimuksia. USA:n tukeman Israelin harjoittama miehityspolitiikka ja väkivalta palestiinalaisia vastaan kärjistää koko Lähi-Idän tilannetta. USA painostaa muun muassa Kiinaa ja käy taloudellista sotaa Kuubaa vastaan.
Hallitus vie Suomea sotilasliittoon
Euroopan unionin Nizzan kokous osoitti, miten alistetussa
asemassa Suomen kaltaiset pienet maat ovat globaalin kapitalismin
järjestelmässä. Jäsenmaiden oikeuksien kaventaminen ja hakijamaiden
painostaminen hyväksymään sellaisenaan nykyiset EU-lait avaa tietä
ylikansalliselle liittovaltiolle.
Varsinaisesti Helsingin huippukokouksesta alkanut EU:n
militarisoiminen kytkee myös Suomea sotilasliittoon. Sen perustana ovat Naton
sodanjohto-, kuljetus-, tiedustelu- ja suunnittelujärjestelmät. Kyse on
interventiojoukoista, joilla voidaan operoida kaukanakin EU:n alueen
ulkopuolella. Samalla EU:n militarisoiminen merkitsee asemenojen lisäämistä
ihmisten perustarpeista huolehtimisen kustannuksella. Naton tapaan ei myöskään
EU aseta sotilaallisten toimien ehdoksi YK:n peruskirjan noudattamista eikä
rajaa pois edes ydinaseita. Jugoslavian pommittaminen ja köyhdytetyn uraanin
käyttö siinä osoittaa, millaisia
inhimillisiä ja ympäristötuhoja tämä voimapolitiikka
aiheuttaa.
Ennen EU-jäsenyyttä suomalaisille vakuuteltiin, että
sotilaallinen yhteistyö ei kuulu unionin piiriin. Mutta nyt pääministeri Paavo Lipponen kertoo ikään kuin
ilmoitusasiana Turun Sanomien kolumnissaan, että "puolustusyhteistyö
EU:ssa johtaa ajan mittaan yhteiseen puolustusjärjestelmään. Sotilaallinen
kriisihallinta on käytännössä jo yhteistä puolustusta. Olemme liittoutuneet
liittyessämme EU:n jäseneksi". - Ja oikeiston ohella myös vasemmiston ja
vihreiden edustajat ovat siunanneet tämän hyväksymällä hallituksessa ja
eduskunnassa EU:n huippukokousten päätökset. Rauhanpolitiikan ja
yhteistyövaraisen turvallisuuden tavoitteiden sijasta hallitus ajaa taas
asemäärärahojen lisäämistä euroarmeijaan ja Nato-johtoisiin operaatioihin
soveltuvia interventiojoukkoja varten. Kehitysyhteistyövarojen osuus
kansantuotteesta on supistunut, köyhimpien maiden apu suorastaan romutettu,
mutta taisteluhelikoptereista ei hallitus halua luopua.
Rikkaiden
rikastuminen on muilta pois
Suomen talous on poikkeuksellisen keskittynyt. Tuskin missään muussa maassa yhden yhtiön - Nokian - osuus koko pörssivaihdosta on 80 prosentin luokkaa. Pörssikeskeisen talouden epävakaisuutta korostaa vielä se, että Suomi kuuluu niihin harvoihin maihin, joissa pörssivaihto ylittää kansantuotteen, jopa kaksinkertaisesti.
Suurin osa pörssiyhtiöistä on siirtynyt ulkomaisten suursijoittajien ja keinottelijoiden omistukseen. Esimerkiksi Nokian osakkeista 90 prosenttia on ulkomaisessa omistuksessa. Pääomien maastavienti on paisunut 90-luvulla 10-kertaiseksi. 85 prosenttia suomalaisista ei omista lainkaan pörssiosakkeita ja lopuistakin suurin osa vain puhelinosakkeen. Todella pieni vähemmistö, puoli prosenttia, omistaa yli 70 prosenttia kaikista suomalaisten hallussa olevista pörssiosakkeista.
"Minun on mahdotonta käsittää, että jonkun rikastuminen olisi muilta pois", totesi kokoomuslainen valtiovarainministeri Sauli Niinistö alkuvuodesta Helsingin Sanomille. Hän tosin myönsi, että "tästä seuraa eräs epäkohta. Se on se, että on näitä rikkaita ja kaikki eivät ole rikkaita". Mutta tälle "väistämättömälle ilmiölle" ei kuulemma ole "järkevää vaihtoehtoa".
Suomessa on tapahtunut Lipposen ja Niinistön johtaman hallituksen kaudella maamme historian suurin tulonsiirto palkansaajilta pääomanomistajille. Se ei ole minkään "väistämättömän" kehityksen tulos vaan tietoista politiikkaa. Työnantajien, hallituksen ja ay-liikkeen johtajien yhteisin sopimuksin on rahaa suorastaan syydetty pääomapiireille matalatasoisilla tupo-ratkaisuilla, yksityistämällä valtionyhtiöitä ja jakamalla verohelpotuksia raharikkaille. Ja se on pois tavallisilta palkansaajilta, työttömiltä, opiskelijoilta, eläkeläisiltä ja muilta sosiaaliturvaa ja julkisia palveluja tarvitsevilta. Joka viidennen kotitalouden eli miljoonan suomalaisen käytettävissä olevat tulot ovat markkamääräisestikin vähentyneet. Samaan aikaan kun rikkaiden verotusta kevennetään on pienituloisimpien verotusta kiristetty mm. välillisten verojen kautta.
Nokia teki viime vuonna voittoa lähes 25 miljardia markkaa. Se on miltei kaksi kertaa enemmän kuin yhtiö maksoi palkkoja ja yli kaksi kertaa enemmän kuin se maksoi veroja. Samaan aikaan kun työttömien pitää sinnitellä 127 markan päivärahalla, tienaa Nokian toimitusjohtaja Jorma Ollila yli 40 000 markkaa päivässä. Björn Wahlroos puolestaan saa suunnilleen yhtä paljon pelkästään verottomia osinkotuloja sen kaupan tuloksena, jolla Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes järjesti hänet Sammon toimitusjohtajaksi.
Suomen talous - Nokian menestys mukaan lukien - on merkittävältä osin tulosta valtion aktiivisesta taloudellisesta roolista. Se on turvannut koulutusta, tutkimusta, uusien teknologioiden ja tuotannonalojen kehittämistä, julkisia palveluja ja alueellisten voimavarojen monipuolisemman hyödyntämisen mahdollisuuksia. Valtion aktiivisen roolin kehittäminen on tarpeen myös nykyisin, jotta voidaan tasoittaa kansainvälisen talouden epävakaisuutta, pysäyttää eriarvoisuuden kasvu, rahoittaa sosiaaliturvan, terveys- ja muiden palvelujen kehittäminen, toteuttaa taloudessa välttämätön ekologinen rakennemuutos ja kehittää tietoyhteiskuntaa.
Lipposen hallitus ajaa kuitenkin valtionyhtiöiden ja yhä useampien julkisten palvelujen yksityistämistä. Niinistön johtama valtiovarainministeriö ei ole vaivautunut edes esittämään mitään taloudellisia laskelmia yksityistämisen hyödyllisyydestä. Vastaamatta on jäänyt, miksi valtion kannattaa myydä sellaista mikä yksityisen kannattaa ostaa? Jäljelle on jäänyt vain kansallisvarallisuuden siirtäminen yksityisen voitontavoittelun välikappaleeksi. Kokemus osoittaa, että yksityistäminen johtaa yleensä toimintojen karsimiseen, irtisanomisiin, palvelujen heikentymiseen, hintojen nousuun ja ulkomaisten keinottelijoiden määräysvallan kasvuun. Tämän rosvouksen hyväksyminen osoittaa, miten kauas SDP ja Vasemmistoliitto ovat etääntyneet työväenliikkeen periaatteista. Hallitus on ollut valmis uhraamaan myös julkiset palvelut ylikansallisten yhtiöiden Maailmankauppajärjestössä ja EU:ssa ajamalle "vapaalle kilpailulle".
Suomessa eletään jo kahdeksatta taloudellisen kasvun vuotta. Mutta lukemattomien ihmisten kohdalla lama jatkuu ja sen seuraukset kasautuvat yhä pahemmin.
Vaikka työttömyyden vähentäminen on hallitusohjelmissa julistettu tärkeimmäksi tavoitteeksi, on valtiovalta itse karsinut työpaikkoja enemmän kuin yksityinen sektori. Erityisesti tästä ovat joutuneet kärsimään syrjäseudut. Työttömiä on työministeriön puhdistettujenkin tilastojen mukaan yli 300 000. Kun otetaan lukuun myös lomautetut, työttömyyseläkkeellä olevat ja erilaisin työvoimapoliittisten toimien piirissä olevat työttömät, nousee luku yli 450 000:een. Lähes 300 000 kotitaloutta, puoli miljoonaa suomalaista, joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Köyhyysrajan alapuolella elävien määrä on kaksinkertaistunut Lipposen hallituskaudella. Työsopimuslain muutoksella on heikennetty irtisanomissuojaa.
Kuntien palvelujen rahoittamiseen tarvittavia valtionosuuksia ja verotuloja on Lipposen hallitus leikannut 17 miljardia, puolet enemmän kuin Ahon-Viinasen porvarihallitus, vaikka kuntaministerinä istuu Vasemmistoliiton edustaja. Hallituksen esittämä kuntien rahoituspakettikin jakaa vain niukkuutta kuntien kesken palauttamatta takaisin mitään leikatuista valtionosuuksista.
On suoranaista köyhien pilkkaamista, kun hallitus esittää ns. köyhyyspakettiin vain 500 miljoonaa, vaikka se on itse vienyt sosiaaliturvasta kymmenen kertaa enemmän. Lipposen hallitus on leikannut työttömyysturvasta 2 500 miljoonaa, eläkeläisiltä kansaneläkkeen pohjaosan poistamisella 1 600 miljoonaa, sairauspäivärahoista 300 miljoonaa, lapsilisistä 750 miljoonaa, opintotuesta 300 miljoonaa, asumistuesta 250 miljoonaa ja eräitä muita sosiaalietuuksia 900 miljoonaa markkaa. Tässäkin Lipposen hallitus on ylittänyt moninkertaisesti edeltäjänsä, porvarihallituksen aikaansaannokset. Kansalaisten taloudelliset, sosiaaliset, sivistykselliset ja muut perusoikeudet on alistettu talouden kilpailukyvylle ja tehokkuudelle.
Nokia-keskeinen pörssi, luopuminen euron myötä itsenäisestä
rahapolitiikasta, valtionyhtiöiden yksityistäminen, kuntien talouden
kiristäminen ja kotimaista ostovoimaa
rajoittava tulopolitiikka ovat vaarallinen yhdistelmä, joka tekee Suomen
kansantalouden haavoittuvaiseksi kansainvälisen talouden kriiseille.
Tarvitaan vahvempi
vasemmistolainen vaihtoehto
Tämä kaikki tapahtuu aikana, jolloin hallituksessa ovat mukana myös SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät. - Ei olekaan ihme, että monet ovat menettäneet luottamuksensa puolueisiin. Se koskee erityisesti vasemmistoa, jonka kannatus on romahtanut Lipposen hallituksen kaudella alemmas kuin koskaan Suomen historiassa. Kyse on vakavasta demokratian kriisistä. Suurin osa äänestäjistä on tosiasiassa vailla edustajaa poliittisen päätöksenteon tasolla.
Parlamentaarista vasemmistoa vaivaa paradoksaalisesti entistä pahempi hallituskeskeisyys ja ideologinen antautuminen uusliberalismin edessä - samaan aikaan kun ay-liikkeen kentällä ja kansalaisliikkeissä voimistuu uusliberalismin vastaisuus ja kapitalismin kritiikki. Ay-johtajien sitoutuminen tukemaan hallitusta on johtanut siihen, että useimmat ammattiliitot eivät ole siirtyneet puolustustaistelusta omiin aloitteisiin edes kahdeksatta vuotta jatkuneen voimakkaan talouskasvun oloissa.
Yksityistämistä vastustavissa liikkeissä, ATTAC:ssa ja muissa uusliberalismin vastaisissa liikkeissä onkin kyse demokratia-liikkeestä. Se kokoaa niitä, joiden ääni ei nyt kuulu päätöksenteossa. Ne politisoivat politiikkaa kyseenalaistamalla ainoan vaihtoehdon opit ja nostamalla esiin toisenlaisen kehityksen mahdollisuuden. Samalla tähän liittyy mahdollisuus poliittisten voimien uudenlaiseen ryhmittymiseen.
Nykyistä poliittisten voimien asetelmaa luonnehtii olennaisella tavalla suhtautuminen markkinoiden vapauteen, uusliberalismiin ja kapitalistiseen globalisaatioon. Taloudellinen voitontavoittelu on sivuuttanut ihmisten oikeudet ja oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, solidaarisuuden periaatteet, joita työväenliike on perinteisesti puolustanut. Hallituksen ovat muodostaneet puolueet, joiden johto on sitoutunut ylikansallisen pääoman ja EU:n, Kansainvälisen valuuttarahaston, Maailmanpankin ja Maailmankauppajärjestön ajamaan uusliberalistiseen ohjelmaan. Uusliberalismin vastaiset liikkeet nostavat esiin toisenlaisen tärkeysjärjestyksen, jossa ihmisten ja luonnon hyvinvointi on tärkeämpi kuin kapitalistien omistaja-arvot ja liikevoitot.
Nyt tarvitaan myös vahvempi vasemmistolainen poliittinen
vaihtoehto, joka voi painostaa hallitusvasemmiston ja vihreiden piirissä
uudelleenarvioihin. SKP:n nostaminen uudelleen vaikutusvaltaiseksi poliittiseksi
puolueeksi on se tekijä, joka voi saada liikkeelle muutoksen koko poliittisessa
asetelmassa. Siksi SKP:n poliittinen läpimurto tulevissa eduskuntavaaleissa on
tärkeää ei vain kommunisteille vaan koko uusliberalismin vastaisen kamppailun
kannalta. Se avaa kansalaisille, ay- ja
kansalaistoiminnalle uusia vaikuttamisen ja poliittisen muutoksen näköaloja.
Uusliberalismin vastainen yhteistyö
Olemme hahmotelleet uusliberalismin vastaisen yhteistyön
lähtökohtia ja tavoitteita edustajakokouksemme Teeseissä ja Vetoomuksessa
yhteistoimintaan oikeudenmukaisen ja ihmisarvoisen kehityksen puolesta. Emme
kuvittele, että kaikki yhteistoiminta voidaan tai pitäisikään koota jonkin
yhden järjestön tai liiton puitteisiin. Päinvastoin muutosliikkeessä tarvitaan
entistä laajempi kirjo erilaisia ammatillisia ja kansalaisjärjestöjä,
asukasyhdistyksiä ja kylätoimikuntia, ohjelmaryhmiä ja kulttuuritapahtumia,
lehtiä ja internet-verkostoja. Mutta tarvitsemme myös vahvemman vastavoiman ja laaja-alaisen vaihtoehdon, joka kykenee
kamppailemaan nykyisen politiikan suunnan ja voimasuhteiden
muuttamiseksi.
Nyt eri tahoilla toimivat ihmiset lähestyvät sitä tietysti osin erilaisista lähtökohdista ja erilaisin painotuksin. Mutta keskeisissä strategisissa kysymyksissä on jo olemassa yhteisiä lähtökohtia ja tavoitteita, joiden pohjalle laaja uusliberalismin vastainen yhteistyöverkosto voidaan rakentaa:
- Haluamme yhdessä kehittää taloutta ihmisiä eikä pörssivoittoja varten. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja solidaarisuus ovat arvoja, joita ei saa alistaa voitontavoittelulle.
- Haluamme yhdessä vallata demokratialle sen vallan, joka on nyt rahalla. Rahan vallasta on siirryttävä kansan valtaan.
- Haluamme kiirehtiä talouden välttämätöntä ekologista rakennemuutosta ja kantaa vastuumme kehitysmaiden auttamisesta.
- Haluamme rakentaa aseiden sijasta yhteistyöhön perustuvaa turvallisuutta. Suomen rauhanpolitiikan ja sotilaallisen liittoutumattomuuden hyvää perintöä ei saa hukata.
Tarvitaan lisää kontakteja, keskusteluja ja yhteisiä kokemuksia, jotta yhteistyöverkostolle muodostuu laaja, vahva ja uskottava perusta. Mutta se ei tapahdu odotellen sopivampaa aikaa vaan määrätietoisella aloitteellisuudella, jossa asetetaan etusijalle strategisesti tärkeät ja voimia kokoavat tavoitteet. Yhteistyö yksittäisissäkin kysymyksissä on tärkeä osa tätä laajemman liiton kokoamista. Yksittäistenkin uudistusten vaatiminen on nykyoloissa entistä välittömämmin kamppailua myös uusliberalismia ja rahavaltaa vastaan. Niissä luodaan edellytyksiä myös laajemmalle yhteistyölle. Erityisen tärkeä osuus vaihtoehdon kehittämisessä on sellaisilla liikkeillä, joiden tavoitteet vaikuttavat toteutuessaan laajemminkin kehityksen suuntaan ja joissa yhdistyvät mahdollisimman laajasti sosiaaliset ja poliittiset muutosvoimat.
Ammattiyhdistysliikkeen piirissä on voimistunut kritiikki tulopolitiikkaan, joka kasvattaa pääomatulojen osuutta palkkatulojen kustannuksella. Matalatasoiset tupo-ratkaisut eivät ole tuoneet luvattua työllisyyden parantumista ja työelämän uudistumista, vaan työpaikkoja on karsittu ja työssä uupuminen on lisääntynyt. Joustot, pätkätöiden yleistyminen ja työyhteisöjen pirstominen lisäävät turvattomuutta ja vaikeuttavat kollektiivista edunvalvontaa.
Yleisen työajan lyhentäminen on aloite, jonka kautta voidaan muuttaa työn ja pääoman välistä tulonjakoa palkansaajille edullisemmaksi. Sillä voidaan edistää työllisyyttä ja vähentää työssä uupumista. Yleisellä työajan lyhennyksellä on myönteinen vaikutus myös sukupuolten välisen tasa-arvon ja perhe-elämän kannalta.
Samalla työajan lyhentäminen ansiotasoa alentamatta on vaatimus, jonka ympärille voidaan koota ammattiosastoissa ja liitoissa taistelevaa liikettä. Se yhdistää perinteistä työväenliikkeen luokkataistelua ja uusien alojen työntekijöitä. Se on ay-liikkeen ja monien kansalaisjärjestöjen, kuten naisliikkeiden toimintaa yhdistävä tavoite.
Me kommunistit ehdotamme, että SAK, STTK ja Akava ottavat keskeiseksi tavoitteeksi yleisen työajan lyhentämisen ansiotasoa alentamatta. Aloite on syytä viedä mahdollisimman laajasti käsittelyyn myös ammattiosastoissa. Yleinen työajan lyhentäminen vaatii valtakunnallista lainsäädäntöä ja sopimista, mutta siihen päästään vain kun jotkut lähtevät liikkeelle ja avaavat tietä. Taistelevan suuntauksen voimistaminen ay-liikkeen sisällä on aivan keskeinen luokkataistelun ja muutosvoimien kokoamisen tehtävä.
Valtionyhtiöiden ja kuntien palvelujen yksityistämisen pysäyttäminen on toinen keskeinen kamppailun suunta uusliberalismin vastaisen yhteistoiminnan kehittämisessä.
Yksityistäminen on uusliberalismin politiikan ja ideologian keskeinen sisältö. Siinä on kyse yhteiskunnallisen omaisuuden siirtämisestä yksityisen voitontavoittelun piiriin, talouden yhteiskunnallisen sääntelyn purkamisesta, sosiaalisten menojen leikkaamisesta, pääomatulojen kansantulo-osuuden kasvattamisesta ja rahavallan voimistamisesta. Viime kädessä yksityistämisessä on kyse työntekijöiden työn tulosten riistämisestä ja ihmisten perusoikeuksien alistamisesta kapitalistiselle voitontavoittelulle.
Vastaavasti esimerkiksi valtionyhtiöiden yksityistämistä vastaan noussut liike yhdistyy moniin muihin. Jos valtionyhtiöiden yksityistämistä ei pysäytetä, on seuraavaksi vuorossa kuntien palvelujen ja liikelaitosten entistä laajempi yksityistäminen. Valtionyhtiöiden yksityistämistä ajavat samat tahot, jotka haluavat ulottaa Maailmankauppajärjestön palvelukauppaa koskevan sopimuksen myös julkisiin palveluihin näiden markkinoiden avaamiseksi ylikansallisille yhtiöille. Julkisten palvelujen kohtalot puolestaan vaikuttavat naisten asemaan, työllisyyteen ja tasa-arvon toteutumisen mahdollisuuksiin. Yksityistämisessä on kyse myös siitä, onko valtioilla keinoja suojautua kansainvälisen talouden kriiseiltä, torjua ilmastomuutoksen kaltaiset ekologiset katastrofit ja voidaanko yrityksille asettaa sosiaalisia velvoitteita mm. työllisyydestä ja alueellisesti tasapainoisesta kehityksestä.
SKP on ainoana puolueena asettunut selvästi tukemaan valtionyhtiöiden yksityistämistä vastustavaa liikettä. Meiltä myös odotetaan aktiivista panosta tämän liikkeen yhteyksien laajentamisessa yli ammattiliittorajojen, eri puolille maata, ay- ja kansalaisliikkeiden yhteistyön laajentamisessa sekä perusteltujen vaihtoehtojen esittämisessä. Erityisesti vasemmiston, vihreiden ja keskustan kansanedustajien vaalilupausten uskottavuutta mitataan kun eduskunta päättää valtionyhtiöiden myyntivaltuuksista. Meidän mielestämme valtionyhtiöiden yksityistäminen on pysäytettävä kokonaan.
Valtion ja kuntien budjettiratkaisuista riippuu se, toteutuvatko perustuslakiin kirjatut kansalaisten taloudelliset, sosiaaliset, sivistykselliset ja muut perusoikeudet. Työttömien valtakunnallinen yhteistoimintajärjestö esittää peruspäivärahan ja työmarkkinatuen nostamista lamaa edeltäneelle tasolle, eli vähintään 160 markkaan päivässä, ja ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle pääsyn helpottamista. Eläkeläisjärjestöissä vaaditaan eläkkeisiin tehtyjen heikennysten perumista. Eläkeiän nostamisen torjuminen on koko ay-liikkeelle tärkeä. Opiskelijat ja opettajat vaativat lisää määrärahoja ja vastustavat erilaisten maksujen lisäämistä. Lääkärien lakko on nostanut esiin tarpeen korjata laajemminkin julkisen sektorin terveydenhuollon työntekijöiden palkkausta ja lisätä henkilöstön määrää palvelujen parantamiseksi. Nyt tarvitaan yhteistoimintaa näiden ja muiden vastaavien tavoitteiden nostamiseksi entistä laajemmin voimin valtion ja kuntien budjettiratkaisuihin.
Viidennen ydinvoimalan rakentamista vastaan on noussut laaja Vastavirta-verkosto, joka on koonnut erityisesti nuoria. Kysymykseen ydinvoiman lisärakentamisesta kiteytyy se, otetaanko Suomessa suunta talouden ekologiseen rakennemuutokseen vai jatketaanko nykyistä, lähinnä metsäyhtiöiden etuja palvelevaa ja energiaa tuhlaavaa tietä. Vaihtoehtojen kehittämisessä tarvitaan ympäristöliikkeen ja ay-liikkeen yhteistyötä työllisyyttä, paikallistaloutta ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia tukevien energiaratkaisujen toteuttamiseksi.
Suomessakin on käynnistynyt kansainvälisen ATTAC-liikkeen toiminta. Sen lähtökohtana on uusliberalismin julistaman vaihtoehdottomuuden hylkääminen ja vaatimus ulottaa demokratia sinne, missä valta on nyt rahalla. Tämä yhdistää ATTAC-liikettä monin tavoin uusliberalismin ja yksityistämisen vastaisten ay- ja kansalaisliikkeiden toimintaan. Samalla kun ATTAC kokoaa kansainvälistä vastavoimaa uusliberalismille, se liittyy paikallisiin kamppailuihin. Esimerkiksi Tampereella se aikoo kampanjoida kunnallisen liikennelaitoksen palveluja ja työpaikkoja uhkaavaa kilpailuttamista ja yksityistämistä vastaan.
Eräänä ATTAC-liikkeen vaatimuksena on spekulatiivisten pääomaliikkeiden rajoittaminen ja verottaminen, ns. Tobinin vero. Tällainen valuutanvaihtovero tuntuisi isoja rahasummia päivittäin valuuttamarkkinoilla liikuttelevien keinottelijoiden pussissa. Samalla kun se toisi verovaroja sosiaalisten hankkeiden rahoittamiseen, se ohjaisi pääomia pelkästä valuuttakeinottelusta muihin, esimerkiksi työllisyyttä ajatellen hyödyllisempiin kohteisiin. On selvää, että Tobinin veron kaltainen kansainvälisiä rahamarkkinoita koskeva uudistus ei toteudu kertaheitolla. Mutta se voidaan toteuttaa myös vaiheittain, aluksi jonkin maaryhmän toimesta. EU-maiden osalta se edellyttäisi ilmeisesti myös EU-sopimuksen joidenkin artiklojen muuttamista. Tässä on haastetta myös ATTAC:sta kiinnostuneille kansanedustajille, saada aikaan muutos eduskunnan suuren valiokunnan linjaan, joka on nyt yksimielisesti siunannut esimerkiksi Tobinin veron torjuvat hallituksen linjanvedot EU:ssa ja Maailmankauppajärjestössä.
Tobinin vero ei ole ratkaisu rahamarkkinoiden kaikkiin ongelmiin, saati sitten kapitalismin ristiriitoihin. Marxilaisilla arvioilla finanssipääoman luonteesta, työstä ja luonnosta kaikkien rikkauksien lähteenä, kapitalisminvastaisesta taistelusta ja sosialismista onkin paljon annettavaa ATTAC-liikkeen keskusteluihin. Monissa muissa maissa ay-liike on vahvasti mukana ATTAC:ssa. Me voimme omilla yhteyksillämme edesauttaa ay-väen laajempaa osallistumista liikkeeseen myös Suomessa. Yhdessä monien muiden kanssa voimme edistää liikkeen kehittymistä radikaalina, hallituksesta ja muusta vastaeliitistä riippumattomana kansalaisliikkeenä, joka näkee tärkeimmän muutoksen voiman ulkoparlamentaarisessa toiminnassa ja voi käyttää hyväkseen myös väkivallattomia kansalaistottelemattomuuden menetelmiä.
EU-huippukokous saa kesäkuun puolivälissä Göteborgissa vastaansa laajat EU:n ja uusliberalismin vastaiset mielenosoitukset. Monista eroista huolimatta Göteborgiin kokoontuvia liikkeitä yhdistää näkemys siitä, että EU-johtajilla ei ole eikä saa olla valtaa päättää asioista kansalaisten puolesta. Kansalaisten oikeus päättää itse asioista kiteytyy vaatimukseen kansanäänestyksestä, johon EU-johtajia vaaditaan sitoutumaan erityisesti nyt kun unionin perussopimusta ollaan muuttamassa ja unionista aiotaan yhä selvemmin tehdä ylikansallinen liittovaltio. Suurin osa suomalaisista vastustaa euroa ja liittovaltiota, mutta Lipposen hallitus on innokkaimpien joukossa tekemässä liittovaltiota. Suurin osa suomalaisista haluaa maamme pysyvän sotilaallisesti liittoutumattomana, mutta Lipposen hallitus vie Suomea EU:n kautta myös euroarmeijaan ja Natoon. Tarvitaan entistä laajempaa rauhan- ja kansalaisliikkeiden toimintaa liittovaltiokehityksen pysäyttämiseksi ja maamme sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta.
SKP:stä parempi ja
tehokkaampi vaikuttamisen väline
Olemme nostaneet SKP:n uudelleen politiikan areenalle. Nyt on kyse siitä, miten teemme puolueestamme paremman ja tehokkaamman välineen vaikuttaa politiikkaan ja yhteiskuntaan.
Olemme esittäneet tärkeitä aloitteita työajan lyhentämisestä, perusturvasta, talouden ekologisesta rakennemuutoksesta ja vaihtoehdoista EU-komennolle. Olemme voittaneet SKP:n ja Tiedonantajan pahimmat taloudelliset kriisit. Suomeen on perustettu Kommunistinen Nuorisoliitto. Kommunististen ja demokraattisten naisten yhteistyö on viriämässä uudelleen. Marxismi ja 2000-luku -seminaarien sarja on herättänyt kiinnostusta, samoin kriittiset johtopäätöksemme Neuvostoliiton hajoamisen opetuksista. Meillä on hyvät kansainväliset yhteistyösuhteet. Muiden puolueiden oikeistolaistuminen ja hallitusvasemmiston kannatuksen romahdus kertovat myös vasemmistolaisen vaihtoehdon tarpeesta.
Mutta mistä johtuu se, että niin harva koki SKP:n vaaleissa uskottavana poliittisen vaikuttamisen väylänä? Miksi olemme tavoittaneet vain pienen osan hallituspolitiikkaan tyytymättömistä? Miksi monet puoluejärjestöjen päätökset jäävät vain muutamien tovereiden toteutettaviksi? Miksi keskuskomiteankin työtä on vaivannut päätösten ja niiden toimeenpanon välinen kuilu?
Meillä on ainutlaatuinen lehti, Tiedonantaja, joka tukee johdonmukaisesti työväen- ja kansalaisliikkeiden taistelua, kertoo joka viikko asioista, joista muut vaikenevat. Tiedonantaja ansaitsee tulla laajemmin luetuksi. Miksi emme tarjoa tätä mahdollisuutta useammille?
Oman työmme arviointiin liittyy monia kysymyksiä. Miten hyvin osaamme käydä avointa ja kriittistä keskustelua, jossa jokaisen jäsenen mielipiteet ja kokemukset tulevat esille, ja jossa kehittyy yhteinen toimintalinja? Olemmeko liikkeellä aina siellä, missä nousee vastarintaa ja tarve järjestää taistelua? Onko meillä tarpeeksi tietoa ja päteviä argumentteja, joilla nostamme esiin olennaisia kysymyksiä ja vaihtoehtoja? Olemmeko osanneet tarttua asioihin, jotka yhdistävät erilaisia uusliberalismin vastaisia voimia laajemmaksi poliittiseksi liikkeeksi? Onko oma toimintamme riittävän kansainvälistä, jotta kykenemme vastaamaan globaalin kapitalismin haasteisiin? Miten tuemme ja edistämme Kommunistisen Nuorisoliiton kehittymistä valtakunnalliseksi joukkojärjestöksi?
Otto Wille Kuusinen kehotti aikoinaan "vastustamaan jyrkästi sitä poikkeamaa, joka olettaa, että toiminta joukkojen keskuudessa ja tämän toiminnan järjestäminen eivät ole varsinaista kommunistista toimintaa, että puoluetyötä suoritetaan vain omassa keskuudessamme, jota vastoin riviemme ulkopuolelle tapahtuva toiminta on jonkinlaista sivutyötä". Kuusinen korosti, että puoluetyön tulee suurimmalta ja tärkeimmältä osaltaan olla toimintaa juuri puolueeseen kuulumattomien ja myös toisten puolueiden kannattajien keskuudessa. Eikä se ole vain agitaatiota ja propagandatyötä vaan jokapäiväistä osallistumista ay-liikkeeseen ja mitä erilaisimpiin kansalaisliikkeisiin. Olkoot vaatimukset, joiden puolesta ihmiset ovat valmiita taisteluun, miten rajoitettuja tahansa, se ei saa olla syynä kommunistien sivuun jäämiseen tästä taistelusta. Kommunistinen puolue voi muodostua todelliseksi voimaksi vain osallistumalla ay- ja kansalaisliikkeiden jokapäiväiseen kamppailuun niin, että työtätekevät ihmiset pitävät sitä oman yhteisen liikkeensä rohkeana, tietoisena, tarmokkaana ja luotettavana edistäjänä ja edustajana.
Tässä on puoluetyömme järjestämisen suurin vaikeus. Mutta samalla juuri tässä kommunistisen puolueen toimintatapa eroaakin muista, sosialidemokraattisista ja porvarillisista puolueista. Muille puolueille joukot ovat vain äänestäjiä, jäsenet vain vaalityöntekijöitä ja politiikka pääasiassa vain vaikuttamista hallituksessa ja parlamentissa.
Puolueen ja joukkojen suhteesta on keskusteltu ja väitelty työväenliikkeessä sen alusta alkaen. Yhtäältä on ollut niitä, jotka ovat korostaneet puolueen rakentamista ensiksi, poliittisen taistelun edellytyksenä. Toisaalta on ollut niitä, joille puolue on ollut joukkoliikkeiden tuote. Tänäänkin kuulee samankaltaisia keskusteluja. "On laitettava puolueorganisaatiomme ensin kuntoon, ennen kuin voimme ottaa muita tehtäviä". Ja "nyt ei ole sellaisia mielialoja ja liikkeitä, että voi toimia näkyvästi SKP:n nimissä". Kommunistisen puolueen idea on kuitenkin nimenomaan tällaisten yksipuolisten vastakkainasettelujen voittaminen. Leniniläinen näkemys puolueesta lähtee siitä, että puolue on samanaikaisesti sekä joukkoliikkeen edellytys että sen tuote. Se liittyy peruskysymykseen, miten yhdistää vallankumouksellinen teoria käytäntöön, miten muuttaa eikä vain selittää maailmaa.
Meillä kommunisteilla on paljon annettavaa ay- ja kansalaisliikkeissä. Meillä on tietoa ja teoreettista analyysia kapitalismista ja sen ristiriidoista. Meillä on visio ja vaihtoehto kapitalismille. Meillä on mahdollisuus organisoida toimintaa valtakunnallisesti ja luoda yhteyksiä erilaisten liikkeiden välille. Meillä on kansainväliset yhteistyösuhteet ympäri maailmaa. Meillä on Tiedonantaja-lehti. Ja meillä on kokemusta usein vaikeissakin oloissa käydystä sinnikkäästä ja periaatteellisesta kamppailusta.
Mutta meillä on myös opittavaa ja saatavaa ay- ja kansalaisliikkeissä. Ennen muuta on kyse siitä, että suuria yhteiskunnallisia uudistuksia eivät tee puolueet vaan joukot. Kansalaistoiminnassa rakentuu uudelleen työväenliikkeen perinteisiin kuulunut monipuolinen kaupunginosayhdistysten, kylätoimikuntien, opintokerhojen, kulttuurin ja solidaarisen yhteisöllisyyden verkosto. Kansalaisliikkeissä korostuu usein tekemisen ja päättämisen yhteys tavalla, joka voi auttaa myös työväenliikettä voittamaan "perisyntinsä" (Kuusinen) - jakautuminen yhtäältä pieneen päätöksiä tekevään toimihenkilöiden ja edustajien piiriin sekä toisaalta laajaan passiiviseen joukkoon. Meillä on opittavaa myös internetin ja sähköpostiverkostojen käyttämisessä ei vain informaation välittämiseen vaan myös poliittisen joukkotoiminnan organisoimiseen. Samoin on opittavaa monien kansalaisliikkeiden tavasta löytää paikallisen toiminnan yhteys globaaleihin kysymyksiin.
Ihmisten oikeus
parempaan tulevaisuuteen
SKP:n nostamisessa uudelleen vaikutusvaltaiseksi puolueeksi on kyse ihmisten oikeudesta ihmisarvoiseen elämään ja parempaan tulevaisuuteen.
Vahva SKP on tarpeen, jotta kansalaisille, ay- ja kansalaisliikkeille avataan poliittisen vaikuttamisen väyliä. Vahva SKP on tarpeen, jotta heikommassa asemassa olevien oikeuksia ei poljeta ja eriarvoisuutta lisäävä politiikan suunta voidaan kääntää. Vahva SKP tarvitaan, jotta Suomea ei myydä keinottelijoille eikä viedä sotaliittoihin. Vahva SKP tarvitaan tuomaan luokkataistelun vaihtoehto kapitalismin epäoikeudenmukaisuudelle ja näköalattomuudelle. Tällaisen SKP:n rakentamiseen kutsumme jokaista, joka ei hyväksy hallituspolitiikkaa ja jokaista, joka haluaa koota kommunistien voimat.
Tänäänkin, vaikka sosialismi näyttää etäiseltä päämäärältä, on kysymys kapitalismin perimmäisten ristiriitojen ratkaisemisesta polttavan ajankohtainen. Kapitalismi ei kykene turvaamaan ihmisten tarpeita, mahdollisuuksia kehittää kykyjään, osallistua ja päättää asioista. On kerta kaikkiaan välttämätöntä murtaa rahan valta ja siirtyä kansanvaltaan, jotta voimme estää tuhoisan kehityksen ja voittaa takaisin maailmamme tulevaisuuden.
Kommunistinen ja työväenliike on saavuttanut toiminnallaan paljon. Tämä työ muodostuu usein pienistä tehtävistä ja sitä tehdään vaikeissa olosuhteissa. Mutta pienissäkin tehtävissä on suurta se, että niistä kasvaa silta tulevaisuuteen, sosialismiin ja uudenlaiseen sivilisaatioon. Siksi kommunistit ovat kestäneet vaikeatkin taantumuskaudet ja säilyttäneet optimisminsa. Samalla juuri tähän sisältyy työväenliikkeen oleellinen kokemus: yhteiskunnallinen kehitys ei tapahdu itsestään vaan ihmisten yhteisen työn ja kamppailun tuloksena.
Jatkamme vuoden 1905 suurlakon, Suomen itsenäistymisen ja vuoden 1918 työväen vallankumouksen, maanalaisuuden kauden sodan ja fasisminvastaisen toiminnan, sodanjälkeisen demokraattisen käänteen ja uudistuspolitiikan, lakkotaistelujen, joukkoliikkeiden, kulttuuritaistelun sekä rauhanpolitiikan ja kansainvälisen solidaarisuustoiminnan perinteitä. Luokkataistelua ei ratkaista tänäänkään sohvalla, television "puhuvia päitä" kommentoiden.
On oltava rohkeutta nousta vastarintaan ja luottamusta mahdollisuuksiin ottaa yhdessä tulevaisuus omiin käsiimme. Runoilija Katri Valan sanoin:
Niin kuin maa kasvaaksensa
tarvitsee sadetta ja aurinkoa,
vaatii ihmisen kasvu
vapautta, tietoa,
kauneutta!