Koivusaaren osayleiskaava palautettava uuteen valmisteluun

14.1.2015

Koivusaaren osayleiskaavaa on arvosteltu ennen muuta liian suurista työpaikka- ja asukasmäärätavoitteista, laajoista maantäytöistä sekä merellisen maiseman sulkemisesta. Muun muassa Lauttasaari-seura, Stadin Rantaryhmä, Helsingin Luonnonsuojeluyhdistys ja pursiseurat ovat esittäneet hankkeen arvioimista kokonaan uudelleen.

Koivusaari on poikkeuksellisen hankala paikka rakentaa 5 000 asukkaan ja 4 000 työpaikan alue. Osayleiskaava perustuu valtavaan meren ja rantojen maantäyttöön: 1,3 miljoonaa kuutiota maata, 24 hehtaaria. Koivusaaren ja viereisen merenpohjan puhdistaminenkin maksaa, koska siinä on monenlaista myrkyllistä jätettä.

Toisaalta kyse on Länsiväylän hienoimpiin kuuluvista merellisistä maisemista, rantojen vihervyöhykkeistä sekä pyöräily- ja kävelyreiteistä Espooseen.
Jotenkin tuntuu, että Koivusaari on jäänyt elämään suunnittelupöydille edellisen yleiskaavan valmistelun ajoista, ikään kuin arvovaltakysymyksenä halutaan viedä päätökseen asia joka jäi silloin selvitysalueeksi. Länsimetron rakentaminen antaa tietysti mahdollisuuksia rakentamiseen, mutta se voisi keskittyä tiiviimmin juuri metroaseman ja Länsiväylän viereen. Jos Länsiväylä muutettaisiin kaupunkibulevardiksi, sekin vähentäisi maantäyttöjen tarvetta. Samalla liikennejärjestelyt voitaisiin toteuttaa helpommin ja myös Lauttasaaren kannalta paremmin.

Ehdotan, että Koivusaaren osayleiskaava palautetaan uudelleen valmisteltavaksi niin, että rakentamisen ja maantäyttöjen määrää vähennetään esitetystä

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »