Salmisaaren toimitilatontin osto-optiolle ei perusteita

15.3.2006

 

Täällä valtuustossa on ollut kiinnostusta monenlaisiin asioihin, milloin kolariautoihin ja milloin taas rottiin. Sen sijaan tällaiset esitykset kaupungin tonttien myymisestä kiinteistösijoittajille ovat herättäneet valitettavan vähän kiinnostusta, vaikka kyse on kymmenistä miljoonista euroista.

Tämä ehdotus Salmisaaren toimitilatontin vuokrausperusteista ja osto-optiosta herättää monia kriittisiä kysymyksiä.

Ensinnäkin osto-optiota perustellaan ”elinkeinopoliittisilla syillä”, joiden mukaan on ”mahdollista”, että työeläkevakuutusyhtiö Varman pääkonttori pysyy Helsingissä. Tästä ei kuitenkaan ole mitään näyttöä. Se on vain mahdollista.

Itse asiassa tontin vuokraaja perustelee hakemuksessaan osto-optiota sillä, että yhtiö on ”ammattimainen kiinteistösijoittaja”. Tämä viittaa pääkonttorin pysyvän sijoittumisen sijasta ihan päinvastaiseen – eli mahdollisuuteen, että kiinteistösijoittaja myy jatkossa tontin edelleen jollekin kolmannelle taholle.

Jos elinkeinopoliittiset syyt otetaan tosissaan, pitäisi sopimukseen kirjata vähintäänkin takaisinosto-optio kaupungille siinä tapauksessa, että kyseisen yhtiö ei jatka toimintaansa tontilla. ”Elinkeinopoliittiset syyt” näyttävätkin olevan vain kumileimasin, joka laitetaan tonttien myyntiesityksiin jotta ne näyttäisivät täyttävän valtuuston vuonna 1997 hyväksymät perusteet kiinteistöjen myynnille tietyillä erityisillä syillä.

Pääkonttorin sijoituspaikan sijasta varmaa tässä Varman ja sen kiinteistösijoitusyhtiön tapauksessa on vain se, että kaupunki on luopumassa arvokkaasta tontista ja sen mukana tulevien sukupolvien mahdollisuudesta saada tontista kaupungille vuokratuloja.

Kysymyksiä herättää myös se, mitä tässä esitetään tontin vuokran ja hinnan määräytymisestä. Kaupunginhallituksen esityksen mukaan vuokraan ja hintaan ei lasketa +8,0 kansitason alapuolelle jäävät varasto- ja muut tilat. Jokainen meistä tietää, että esimerkiksi nyt tätä tonttia itselleen hankkimassa oleva yhtiö kyllä itse laskuttaa vuokrissa ja hinnoissa myös varastotilat.

Esitän, että kaupunginvaltuusto päättää palauttaa ehdotuksen Salmisaaren toimitilatontin vuokrausperusteista ja vuokraamisesta osto-optiolla sekä velvoittaa kaupunginhallituksen valmistelemaan uusi esitys vuokraamisesta ilman osto-optiota.

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »