Aloite lisätalousarvion tekemiseksi

13.9.0006

Valtuustossa

Helsingin talouden ja toiminnan seurantaraportissa 2/2006 ennustetaan kaupungin virastojen, laitosten ja liikelaitosten yhdistetyksi tulokseksi tälle vuodelle 289,7 miljoonan euron ylijäämää. Tämä on 270 miljoonaa talousarviossa esitettyä parempi tulos. Myös tuloksesta ilman liikelaitoksia on muodostumassa noin 60 miljoonaa euroa talousarviota parempi.

Samaan aikaan monien peruspalvelujen määrärahat on alibudjetoitu. Edes kaikki lakisääteiset velvoitteet eivät toteudu. Määrärahojen riittämättömyys näkyy myös henkilöstön uupumisena ja vaikeuksina saada uusia työntekijöitä. Tästä huolimatta sosiaali- ja terveystoimen menot ylittävät ennusteen mukaan talousarvion 60 miljoonalla eurolla.

Kaupungin huomattavasti ennakoitua parempi talouskehitys antaa mahdollisuuden korjata kuluvan vuoden alibudjetointi ja vähentää siitä aiheutuvia ongelmia palvelujen järjestämisessä ja henkilöstöasioissa.

Esitämme, että kaupunginhallitus valmistelee valtuuston päätettäväksi esityksen kuluvan vuoden lisätalousarvioksi, jolla osa kaupungille tänä vuonna kertymässä olevasta ylijäämästä ohjataan sosiaali-, terveys-, sivistys-, joukkoliikenne- ja muiden palvelujen määrärahojen lisäämiseen ja henkilöstön palkkaukseen.

 

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »