Ei kylpylähotellia Taivallahteen

23.5.2007

 

Minulla ei valitettavasti ole ollut mahdollisuutta vierailla Bilbaossa. Rohkenen kuitenkin pitää valtuutettu Kaliman täällä valtuustossa äsken esittämää rinnastusta Guggenheimin maailmanluokan museoon tämän Taivallahden hotellikylpylän kohdalla vähintäänkin yliampuvana. Vähättelemättä hotellikylpylään mahdollisesti liittyviä luovuutta edistäviä tekijöitä, sillä tuskin on myöskään sellaisia innovaatioita edistäviä vaikutuksia, joista Kalima Bilbaoon viitaten puhui.

Tämä Taivallahden ranta-alueen kaavaehdotus on perusteluiltaan ristiriitainen. Siinä kerrotaan ensimmäiseksi tavoitteeksi Hietarannan kehittäminen uimarantana ja osana kantakaupungin virkistyskäytössä olevaa ranta-aluetta. Toisaalta alueelle esitetään kuitenkin massiivinen kylpylähotelli, joka rikkoo asukkaille tärkeän virkistysalueen, kulttuuriympäristön ja maiseman. Ison hotellirakennuksen ja sen vaatimien liikennejärjestelyjen rakentaminen ei vastaa myöskään yleiskaavan yhteydessä hyväksyttyä ohjetta pienimuotoisesta rakentamisesta.

Taivallahden ranta-alue tarjoaisi hienon mahdollisuuden kehittää kantakaupungin länsiosan ranta-alueiden nauhaa kaikille asukkaille avoimena virkistysalueena. Kaistaleen varaaminen jalankulkijoille niemen kiertämiseen on kovin laiha lohtu siitä, että uhrataan hotellibisnekselle osa kaupunkipuistoksi merkitystä alueesta ja rantamaisemat.

Tässä on jälleen kerran kysymys siitä, millaiset arvot johtavat kaupunkisuunnittelua. Ohjaavatko kaavoitusta kovat markkina-arvot, jotka palvelevat vain harvoja? Vai kuuluvatko rannat ja virkistysalueet kaikille?

Rannan käyttäjät ja kaupunginosayhdistykset ovat tuoneet selvästi esille alueen merkitys ja vaatimus ”rannat asukkaille”. Heidän piirissään on myös valmisteltu vaihtoehtoisia esityksiä pienimuotoisista hankkeista, jotka sopisivat paremmin alueelle. Tätä kaavaesitystä ja kylpylähotellia vastaan on esitetty myös poikkeuksellisen arvovaltaista arkkitehtien ja maisemasuunnittelun asiantuntijoiden kritiikkiä.

Kyse ei ole siitä, olisiko Helsinkiin hyvä saada kylpylä, vaan siitä, onko tämä oikea paikka hotellikylpylälle. Taivalsaaren alue on kyllä syytä kunnostaa, mutta nimenomaan helsinkiläisten yhteiseksi virkistysalueeksi ja kunnioittaen alueen luonto- ja kulttuuriarvoja.

SKP:n ja asukaslistan ryhmä vastustaa Kylpylähotellin rakentamista Taivallahteen ja kannattaa kaavan palauttamista uudelleen valmisteltavaksi niin, että rakennusoikeutta vähennetään huomattavasti ja alueella sallitaan vain pienimuotoista, yleistä virkistyskäyttöä palvelevaa rakentamista.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »