Kaupunkiseutusuunnitelma palautettava uuteen valmisteluun

19.6.2007


Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta edellyttää, että näitä järjestelyjä suunniteltaessa ja toteutettaessa huolehditaan asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista, kunnan asukkaiden itsehallinnosta, palvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta sekä palvelujen rahoituksesta. SKP:n ja asukaslistan ryhmän mielestä tämä kaupunkiseutusuunnitelma ja sen valmistelut eivät vastaa näitä lakiin kirjattuja vaatimuksia.

Asukkailla ei ole ollut mitään mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa tähän suunnitelmaan. Henkilöstön osallistuminen on typistetty vain pääsopijaosapuolten edustajien kuulemiseksi. Suunnitelmaan on kirjattu sellaisia kuntarakenteen muutoksia, jotka edellyttävät pakkoliitoksia ja loukkaavat asukkaiden kunnallista itsehallintoa.

Suunnitelman valmistelussa on sivuutettu myös kaupunginvaltuutetut. Esimerkiksi Helsingin valtuusto ei ole käynyt suunnitelmasta mitään keskustelua ennen tätä kokousta. Virkamiesvalmistelu on syrjäyttänyt vaaleilla valitut edustajat ja avoimen poliittisen keskustelun.

Maankäytöstä tähän suunnitelmaan on kirjattu Malmin lentokenttäalueen rakentamista ja Kehä-kakkosta koskevat hankkeet, joista ei ole Helsingin kaupunginvaltuuston linjauksia. Valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon osalta tavoitteeksi on määritelty vain 20 prosentin osuus. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute edellyttäisi suurempaa osuutta. SKP:n ja asukaslistan ryhmä pitää virheellisenä myös esitystä kuntien yhteisestä asuntojen rakennuttamisen, omistuksen ja hallinnoimisen yksiköstä. Sen sijaan tarvittaisiin varsinaiseen rakentamiseen kuntien oma yksikkö tai liikelaitos.

Tämä suunnitelma korostaa yksipuolisesti palvelujen keskittämistä suurempiin yksiköihin. Perusoikeuksien sijasta painotetaan palvelujen tuotteistamista ja maksullisuutta. Näin avataan tietä porvarihallituksen ajamalle palvelujen laajenevalle kilpailuttamiselle, yhtiöittämiselle ja yksityistämiselle. Yhdenvertaisuuden turvaaminen palveluissa edellyttää lähipalvelujen parantamista, mutta siitä puhutaan suunnitelmassa kovin vähän. Kokonaan on sivuutettu kiireellinen tarve helpottaa HUS:n henkilöstövajausta.

Kuntien palvelurakenteiden erilaisuus nostaa myös kriittisiä kysymyksiä siitä, mihin päivähoitoalueiden poistaminen kokonaan johtaa, kun esimerkiksi Espoossa yksityisen päivähoidon osuus on muita suurempi ja yksityiset päiväkodit ovat alkaneet ketjuuntua?

Mitä tulee palvelujen rahoitukseen, suunnitelmassa sivuutetaan tärkein kysymys eli valtion rahoitusvastuu. SKP:n ja asukaslistan ryhmän mielestä suunnitelmaan pitää kirjata vaatimus siitä, että valtion osallistuu nykyistä suuremmalla panoksella lakisääteisten palvelujen rahoittamiseen. Näin voidaan lunastaa myös ennen vaaleja annettuja lupauksia naisvaltaisten alojen palkkojen korottamisesta.

Nythän maan hallitus aikoo jakaa rikkaille ja hyvätuloisille lisää verohelpotuksia, mutta rajoittaa kuntien menokehitystä ja korottaa pienituloisimpiin raskaimmin kohdistuvia palvelumaksuja. Tällainen linja on vastakkainen niille tarpeille, joita meille jaetuessa palvelutarveselvityksessä tuodaan esille muun muassa pitkittyneen työttömyyden, väestön ikääntymisen, lapsiperheiden, maahanmuuttajien ja monien muiden osalta. Porvarihallitus laiminlyö myös joukkoliikenteen kehittämistä ja ajaa raideliikenteen kehitystä uhkaavaa kilpailuttamista.

SKP:n ja asukaslistan ryhmä esittää kaupunkiseutusuunnitelman palauttamista uudelleen valmisteltavaksi niin, että ennen päätöksentekoa luodaan mahdollisuuksia asukkaiden ja henkilöstön osallistumiselle sekä kaupunginvaltuustoissa tapahtuvalle perusteelliselle lähetekeskustelulle

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »