Heltechin vuokrien kohtuullistaminen

14.11.2007


Heltechin Haagan koulurakennusten peruskorjaus on tarpeen. Sillä on tietysti myös vuokravaikutuksia. Tämän esityksen mukaan nykyinen vuokra nousee noin 120 000 eurosta kuukaudessa yli 220 000 euroon.

Vuokravaikutusten suuruus riippuu kuitenkin myös kaupungin muista ratkaisuista. Esimerkiksi Tilakeskuksen perimiin vuokriin sisältyy varsinaisten ylläpito- ja korjauskustannusten lisäksi myös markkinaehtoista ylimääräistä ”ilmaa”.

Ammatillisessa koulutuksessa tarvitaan ajanmukaiset hyvät tilat. Mutta koulutuksen kehittämisessä on myös monia muita haasteita, kuten opetustuntien ja opintojen ohjauksen lisääminen. Siksi peruskorjauksen yhteydessä on syytä etsiä sellaisia ratkaisuja, joilla vältetään määrärahojen suuntautuminen kohtuuttoman suuressa määrin vuokrakuluihin.

Esitän, että valtuusto hyväksyy seuraavan ponnen: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus etsii keinoja, joilla voidaan hillitä Heltechin vuokrien nousua peruskorjauksen jälkeen esimerkiksi tarkistamalla vuokrien määräytymisperusteita.

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »