Valtuustokysely Pajusen kannanotoista keskustan autoiluun

19.11.2007


Helsingin Sanomien ja useiden muiden medioiden mukaan kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on ottanut voimakkaasti kantaa yksityisautoilun lisäämiseksi Helsingin keskustassa. Kannanotto on ristiriidassa joukkoliikenteen osuuden lisäämistä koskevien kaupunginvaltuuston päätösten ja tavoitteiden kanssa.

Samassa yhteydessä kaupunginjohtaja antoi lupauksia myös keskustatunnelin rakentamisesta. Nykyisten arvioiden mukaan 600 – 700 miljoonaa euroa maksavan tunnelihankkeen toteuttamisesta ei ole kuitenkaan mitään päätöstä.

Kannanotot esitettiin kaupungin edustajana yhdessä eräiden ydinkeskustan suurten yritysten edustajien kanssa.

Esiintyminen on herättänyt vakavia kysymyksiä kaupunginjohtajan toiminnasta valtuuston päätösten vastaisesti, valtuuksien ylittämisestä ja aseman väärinkäyttämisestä. On syntynyt kuva, että Helsingin kaupungin johto ei kanna vastuuta ilmastonmuutoksen torjumisesta. Lisäksi esiintymisen perusteella näyttää, että kaupungin johto ajaa yksipuolisesti muutamien isojen yritysten tavoitteita ja tekee sen jopa välittämättä lisääntyvän autoilun tuomista ympäristö- ja terveysongelmista.

Edellä olevan perusteella kysyn, pitääkö kaupunginhallitus edellä mainittuja kaupunginjohtajan kannanottoja kaupunginvaltuuston hyväksymien, joukkoliikenteen osuuden lisäämistä koskevien tavoitteiden mukaisina? Entä mihin toimiin kaupunginhallitus on ryhtynyt varmistaakseen sen, että kaupungin johto noudattaa jatkossa toiminnassaan valtuuston päätöksiä? Samalla kysyn, miten kaupunginhallitus aikoo korjata julkisuudessa syntyneen kuvan, jonka mukaan kaupungin johto ajaa yksipuolisesti pienen yritysryhmän tavoitteita Helsingin keskustan viihtyisyyden, terveellisyyden ja ympäristönsuojelun kustannuksella.

 

 

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »