Jakomäen koulun tilat

12.12.2007

 

Peruskoulujärjestelmä on eräs suomalaisten hyvän koulutuksen ja Pisa-menestysten salaisuus. Yhtenäistä peruskoulujärjestelmää ei pidäkään murentaa esimerkiksi lopettamalla kunnan omia kouluja ja siirtämällä niiden tiloja yksityisille kouluille.

Tähän esitykseen sisältyy sopimuksen tekeminen muun muassa Helsingin Kristillisen koulun kanssa. Tämä koulu pyrkii nyt esillä olevan sopimuskauden aikana saamaan itselleen Jakomäen ala-asteen tai yläasteen koulun tilat.

Opetuslautakunnan päätös Jakomäen ala- ja yläasteen koulujen hallinnollisesta yhdistämisestä antaa mahdollisuuden luovuttaa osa koulutiloista pois, vuokrata ne Kristilliselle koululle ilman, että asiaa tarvitsee tuoda valtuustoon.

Jakomäessä on tarvetta sekä ala-asteen että ylä-asteen koulun tiloille. Uusimmat väestöennusteet ja alueella tapahtuva täydennysrakentaminen kertovat siitä, että lasten lukumäärä alueella tulee lähivuosina kasvamaan.

Esitänkin, että valtuusto hyväksyy seuraavan ponnen: Valtuusto edellyttää, että yksityisten perusopetusta antavien koulujen sopimusten uusiminen ei johda sopimuskauden aikana Jakomäen ala- tai ylä-asteen koulutilojen vuokraamiseen yksityiselle koululle.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »