Valtuustokysely sosiaalitoimen menojen karsimisesta

5.5.2010






Sosiaalitoimen budjettiin kohdistuu vahvoja ylityspaineita. Ne johtuvat yhtäältä sosiaalitoimen menojen alibudjetoimisesta ja toisaalta työttömyyden kasvusta, ennakoitua suuremmasta lasten päivähoitopaikkojen tarpeesta, syrjäytymiskierteeseen joutuneiden perheiden lastensuojelutarpeen kasvusta ja muista taloustaantuman kärjistämistä ongelmista.

Sosiaalijohtajan pääsiäisviikolla lähettämä ohje sopeuttamistoimista uhkaa johtaa siihen, että kaupunki laiminlyö monia lakisääteisiä velvoitteita. Ohjeen mukaan vuosilomasijaisia ei saa useimmissa tapauksissa palkata ja palkattoman vapaan sijaisuuksia jätetään täyttämättä noin sata. Ylityöt korvataan vapaapäivinä eikä sijaisia tälle ajalle saa palkata. Eläkkeelle siirtyvien ja muita vakansseja jätetään täyttämättä. Uusia vakansseja ei oteta toistaiseksi käyttöön. Samaan aikaan edellytetään omien laitosten täyttöasteen nostamista 100 prosenttiin.

Vaaditut toimenpiteet vaarantavat muun muassa uuden lastensuojelulain edellyttämien määräaikojen noudattamisen sosiaalityössä. Tällaisesta perusoikeuksien loukkaamisesta on esimerkiksi Kuopion kaupunki saanut vastikään satojen tuhansien eurojen uhkasakot. Sopeuttamistoimet vaikeuttavat myös työllisyystilannetta.

Kysynkin, miten kaupunginhallitus aikoo toimia, jotta lakisääteiset sosiaalipalvelut turvataan niin lastensuojelussa, päivähoidossa ja muissa lapsiperheiden palveluissa kuin aikuis- ja vanhuspalvelujen vastuualueella niin, että ketään ei jätetä heitteille?

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »