Miksi varakasta golfklubia tuetaan kun muilta leikataan?

28.11.2012

Helsingin Golfklubi on saanut vuosikausia nauttia poikkeuksellisen halvasta tonttivuokrasta. Kolme vuotta sitten Golfklubille annettiin lähes nollakorkoinen laina golfkentän kehittämiseen. Tämän vuoden helmikuussa se sai kaupungilta 380 000 euron lainan kiinteistön ostamiseen. Kaikki nämä ratkaisut on tehty kilpailuttamatta ja ilman, että golfklubin olisi tarvinnut antaa omia vakuuksia lainoihin.

Nyt tälle klubille, jonka jäseneksi pääsee lähinnä hyvätuloista eliittiä, esitetään taas uutta 240 000 euron lainaa konehallin rakentamiseen. Ja taaskin lähes nollakorolla ja ilman muita vakuuksia kuin kaupungin klubille vuokraama kiinteistö.

Samaan aikaan liikuntavirasto karsii kaikkien helsinkiläisten yhteiseen käyttöön, muun muassa lapsille ja nuorille, tarkoitettujen liikuntatilojen määrärahoja.

Uskon, että ministeri Vapaavuori, liikuntatoimen johtaja Rauramo ja muut glofklubin herrat kykenevät järjestämään itse muualta rahoituksen klubinsa hankkeisiin.

Esitän, että valtuusto hylkää esityksen uudesta lainasta golfklubille.

(Esitystä kannatti Kati Peltola,mutta valtuusto hyväksyi lainan äänin 61 – 10, tyhjää 11)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »