Östersundomin tonttikaupan ylihinta

19.6.2013

Edellisessä valtuuston kokouksessa päätettiin ostaa Östersundomista yli 90 hehtaarin alue noin 15 euron neliöhintaan. Nyt esitetään toisen maa-alueen ostamista 11.25 euron neliöhintaan.

Tämänkertaisen esityksen perusteluista ilmenee, että hinta on määräytynyt merkittävältä osin sillä perusteella, millaista rakentamista tälle alueelle voidaan tulevaisuudessa kaavoittaa. Kuntien kaavoitusmonopolin tarkoitus on kuitenkin ottaa kuntalaisten yhteiseksi hyväksi tämä kaavoituksen tuoma tonttimaan ansioton arvonnousu.

Helsinkiläisten rahoilla aiotaan maksaa maanomistajalle merkittävä osa siitä maan arvonnoususta, jonka kaupunki omilla myöhemmillä kaavoitustoimillaan saa aikaan. Nykyisellään tällä alueella on lähinnä raakamaata vastaava hinta eli noin viidesosa nyt esitetystä 4 650 000 eurosta.

Nyt käsittelyssä olevalla esityksellä kaupunki jakaa maanomistajalle rahaa odotusarvoista. Samalla tällä voimistetaan tonttien ja asuntojen hintojen nousua. Toisenlaisten ratkaisujen selvittämiseen on tässä tapaukserssa hyvää aikaa, koska alueelle ollaan vasta tekemässä yleiskaavaa ja sen jälkeen pitää vielä tehdä asemakaava, eli rakentaminen ei missään tapauksessa ala moneen vuoteen – lamasta riippuu, jos silloinkaan.

Esitän, että valtuusto palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi niin, että selvitetään lunastusoikeuden käyttäminen maan ansiottoman arvonnousun leikkaamiseksi.

(Hakasen esitystä kannatti Sami Muttilainen. Sitä kannatti vain 3 valtuutettua.)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »