Valtuuston infotilaisuudessa kunta-, metropoli- ja sote-uudistuksista

9.4.2014

Olen useaan kertaan esittänyt, että valtuuston pitää voida päättää Helsingin kanta kunta-, metropoli-ja sote-uudistuksiin. Muuten tällä tilaisuudella on yhtä vähän tekemistä demokraattisen päätöksenteon kanssa kuin uudella sote-mallilla, jolla kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut aiotaan siirtää pois asukkaiden vaaleilla valitsemien valtuustojen päätösvallasta.

Tiedämme Helsingistä, että suuruus ei takaa palveluketjujen ja talouden tehokkuutta. Palvelujen pääongelma ei resurssien vähyys. Sitä hallitus pahentaa menoleikkauksilla, jotka ovat vieneet kuntien palveluista jo noin 1,4 miljardia vuodessa. Vallan keskittäminen viidelle sote-alueelle johtaa todennäköisesti tilaaja-tuottajamalliin, joka karsii lähipalveluja, lisää ulkoistamista ja kiristää työehtoja.

Peruspalvelujen merkitys lähipalveluina on jäänyt toissijaiseksi myös kuntarakennetta koskevissa selvityksissä – kuten esittelystä kävi ilmi – jo niille asetetuista lähtökohdista alkaen.

Vaihtoehtona pitäisi selvittää malli, jossa kunnalla säilyy vastuu peruspalveluista ja vaaleilla valittavan maakuntavaltuuston vastuulle siirtyvät erikoissairaanhoito, yleiskaavoitus, seutuliikenne ja jotkut erityispalvelut. Tämä tarkoittaisi 10 – 16 kunnan metropolihallinnon sijasta koko nykyisen HUS-alueen laajuista maakuntahallintoa. Pakkoliitosten sijasta tässä mallissa voidaan kehittää myös lähidemokratiaa.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »