Lasten ja nuorten psykiatrian palvelut

4.6.2014

Tämän raportin mukaan lasten ja nuorten psykiatriassa asiat ovat aika hyvin. Esimerkiksi hoitoon pääsyn odotusajan mediaani ei kerro koko totuutta.

Hoitopäivien vähentyminen ja hoitojaksojen keskimääräinen lyheneminen ovat monille hyvä asia. Mutta keskimääräisiin lukuihin sisältyy myös toinen puoli. Esimerkiksi yllättävän iso osa lähetteistä, 15 %, hylätään, joissa tapauksissa liian nopea passittaminen avohoitoon ja avohoidon resurssien vähyys.

Lastenpsykiatrian yksikön piti olla toiminnassa jo alkuvuodesta. Tietääkseni se ei ole. Kysynkin apulaiskaupunginjohtaja Rädyltä, miten asia etenee?

Raportissa on sivuutettu myös eräitä uusia velvoitteita, joita elokuun alussa voimaan tuleva oppilashuoltolaki kaupungille tuo. Kysynkin apulaiskaupunginjohtajalta, mihin toimiin on ryhdytty oppilashuollon riittävien psykiatrian resurssien turvaamiseksi.

Nuorten 16 vuotta täyttäneiden palveluja koskee myös ajankohtainen kysymys Auroran psykiatrian päivystyksestä. Terveysasemille pääsee vain virka-aikana. Enää ei ole kotikäyntejä tekeviä lääkäreitä, jotka voivat tehdä lähetteitä. Kun kotikäyntilääkäripalvelu lopetettiin, ei tilalle tullut käytännössä mitään.

Julkisuudesta olemme saaneet lukea, että Auroran päivystyksen toimintaa ollaan siirtämässä sairaaloihin, joissa ei ole niille riittäviä tiloja. Toisaalta sote-lautakunnasta olemme kuulleet, ettei se ole käsitellyt asiaa konkreettisesti ja että yleisluontoisten linjausten sisällöstä on hyvin erilaisia tulkintoja.

Esitän, että valtuusto hyväksyy seuraavan ponnen: Valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää, miten voidaan turvata nuorten psykiatrian päivystyspalvelut ja varmistaa muun muassa Auroran psykiatrian päivystystä koskevien ratkaisujen riittävä käsittely sosiaali- ja terveyslautakunnassa.

(Ponsiesitystä kannatti Anna Vuorjoki. Sitä kannatti 30 valtuutettua, mutta esitys kaatui, koska se ei saanut ponsiäänestyksessä tarvittavaa vähintään 43 ääntä.)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »