Keskustakirjaston rinnalla on turvattava lähikirjastojen resurssit

28.1.2015

Kirjasto on kaikille avoimena, maksuttomana kulttuurin, tiedon ja oppimisen tilana julkista palvelua parhaimmillaan. Mutta millainen on 2000-luvun kansankirjasto? Miten uudessa keskustakirjastossa yhdistyvät tiedon hankkiminen ja jakaminen, kulttuurin tarjoaminen ja tekeminen, kirjat ja uudet digitaaliset teknologiat, tieto ja taito, oppiminen ja luominen, kansallinen ja kansainvälinen?

Avoimella tilalla ja uusilla informaatioteknologioilla on iso merkitys. Ennen muuta kirjastossa on kuitenkin kyse ihmisten välisestä kommunikaatiosta. Siksi kirjastossa tarvitaan, ei vähemmän vaan enemmän kirjasto- ja informaatioalan työntekijöitä. Kirja ja kirjasto saavat uusia muotoja, mutta jotta kirja elää, pitää kirjastossa olla myös kirjoja, laaja ja monipuolinen valikoima paikan päällä eikä vain jossain virtuaalitodellisuudessa.

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä kannattaa keskustakirjaston rakentamista. Samalla korostamme, että tämä edellyttää tulevissa budjettiratkaisuissa kaupunginkirjaston määrärahojen tasokorotusta. Keskustakirjaston toimintoja ei saa rahoittaa leikkaamalla lähikirjastoilta. Postitalon Kirjaston kympin ja Lasipalatsin verstaan toimintojen siirtyminen Keskustakirjastoon on luonnollista. Sen sijaan olisi nurinkurista karsia Pasilan tai muita kirjastoja ja niiden resursseja juuri kun Pasilaan ja Helsinkiin on tulossa lisää asukkaita.

Esitän seuraavan ponnen: Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää, miten turvataan myös lähikirjastojen riittävät resurssit.

Keskustakirjaston sijainti keskustassa tuo varmasti myös lisää kävijöitä. Samalla keskustakirjaston sijainti Kansalaistorin luona ja eduskuntaa vastapäätä korostaa sen merkitystä kansalaisyhteiskunnan ja osallistumisen paikkana. Tämän hankkeen – samoin kuin Maunulan kirjasto- ja monitoimitalon – valmistelussa on saatu hyviä kokemuksia osallistuvasta suunnittelusta. Osallistuvasta demokratia onkin syytä ottaa pysyväksi osaksi kirjaston tulevaa toimintaa.

Esityksen perusteluissa korostetaan tarvetta pitää hankkeen kustannukset kurissa. Tämän pitäisi näkyä myös sisäisissä vuokrissa. On kohtuutonta, että kirjastolta aiotaan periä 36 euron neliövuokraa. Lisäksi menoja voisi karsia keskustatunnelin kaavavarauksen takia turhaan kaivettavasta kahden miljoonan hukkaputkesta, myös luopumalla saunaosastosta. Sen sijaan säästökohteeksi ei pidä ottaa elokuvateatteria eikä monitoimisalia.

Kaupunginhallituksen väläyttämä mahdollisuus muodostaa keskustakirjastosta hallintomalliltaan säätiö vastustin jo talousarvion käsittelyssä, ja vastustan edelleen. Kaupunginkirjastoa ei pidä hajottaa osiin, jotka toimivat eri periaatteilla, kilpailevat keskenään ja tuovat kirjaston sisälle kaupallisia intressejä.

Ehdotan lopuksi toisen ponnen: Valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuudet luopua uudessa yleiskaavassa muun muassa keskustakirjaston kustannuksia nostavasta keskustatunnelin varauksesta.

(Yrjö Hakanen kaupunginvaltuustossa 28.1.2015)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »