Verkkosaaren tontteja ei pidä myydä

8.4.2015

Verkkosaaren tonttien myynti, osa 1

Tämän ehdotuksen mukaan kaupunki myy Satolle ja Skanskalle tontit hyvältä paikalta Verkkosaaresta kovan rahan asuntotuotantoon. Lisäksi osa alueen tonteista vuokrataan Hitas-asuntojen rakentamiseen.

Esitys perustuu tavanomaisiin kilpailuihin verrattuna kevennettyyn tontinluovutusmenettelyyn ja neuvotteluihin, joissa valitut rakennusliikkeet ovat päässeet osallistumaan myös kaavoitukseen. Tässä prosessissa rakennusliikkeet ovat saaneet asemakaavaan myös lisää rakennusoikeutta. Huomiota herättää, että näilläkin esityksillä vahvistetaan Sörnäisten alueen asuntorakenteen yksipuolista painottumista hyvätuloisten alueeksi. 

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmän mielestä kaupungin etujen mukaista ei ole myydä näitä tontteja. Kaupunki saisi niistä pidemmän päälle paremman tuoton pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Lisäksi hintataso on todennäköisesti nyt laman takia alhaisempi kuin paremman suhdanteen aikana saataisiin.

Esitän, että valtuusto hyväksyy esityksen kohdan D , mutta palauttaa kohdat A, B ja C uudelleen valmisteltavaksi  niin, että selvitetään pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen tekeminen ensisijassa hakumenettelyssä valittujen yritysten kanssa.

(Esitystä kannatti Vesa Korkkula, Vas. Se torjuttiin äänin 69 – 10, tyhjää 4.)

Verkkosaaren tonttien myynti, osa 2

Tämän valtuuston asialistan edellisessä kohdassa oli esillä tonttien myyminen Satolle ja Skanskalle. Niiden kanssa samoista Verkkosaaren tonteista kilpailivat myös rakennusliikkeet YIT ja Westpro cc. On aika somaa, että nyt tässä kohdassa listalla ehdotetaan tonttien myymistä YIT Rakennus Oy:lle ja Westpro cc Oy:lle.

Sattumaako? Yhtä hyvin voi varmaan uskoa joulupukkiin. Ilmeisesti tämä kuvaa kuitenkin tavanomaisen kilpailutuksen sijasta käytettyä ”neuvottelumenettelyä” ja ”kumppanuuskaavoitusta”. Voi kysyä vastaako tällainen sulle-mulle-tontinjako kaupungin eettisiä periaatteita?

Esityksessä todetaan, että rakentaminen meren päälle tulee kalliiksi. Mutta voi kysyä, onko tällä perusteella syytä kuitenkaan alentaa tontin myyntihintaa, kuten esitetään. Tulevathan asuntojen myyntihinnat epäilemättä olemaan normaalia korkeammat juuri tontin sijainnin takia. Oma lukunsa on sitten se, miksi pitää rakentaa rannoille, jopa meren päälle.

Esitän, että valtuusto palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi niin, että selvitetään pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen tekeminen yritysten kanssa.

(Esitystä kannatti Vesa Korkkula. Se torjuttiin äänin 71 – 8, tyhjää 4.)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »