Pisararadan kaava on syytä palauttaa uuteen valmisteluun

17.6.2015

Tämä Pisararadan asemakaavaesitys on syytä palauttaa uuteen valmisteluun. Uuteen valmisteluun on tarvetta monestakin syystä. Toisaalta kiirettäkään ei ole, koska valtiovalta on joka tapauksessa ottanut asiassa vähintäänkin aikalisän.

Kun Pisararataa alettiin suunnitella, hinta-arvio oli runsaat 200 miljoonaa. Kymmenessä vuodessa kustannusarvio on kohonnut jo yli miljardin euroon. Helsingin ratapihan toiminnallisuutta voidaan parantaa paljon pienemmin kustannuksin uudistamalla kulunohjausta ja raiteidenvaihtolaiteita.

Valtakunnalliselta kannalta pullonkaula ei ole Helsingin pääteasema vaan Pasila, ja tähän Pisara ei tuo mitään ratkaisua. Toisaalta Helsinkiä koskee pidemmällä aikavälillä kaksi EU-tason hanketta, eli Pietari-Turku nopean junayhteyden kehittäminen ja mahdollinen yhteys Rail Balticaan. Pisararata ei palvele kumpaakaan näistä, ei myöskään lentokenttärataa, pikemminkin rajoittaa niiden suunnittelua ja asemien sijoittumista.

Toisenlaisilla ratkaisuilla lähes koko junaliikenne Helsingissä voisi muuttua kauttakulkuliikenteeksi, jolloin vapautuisi miljardien arvosta maata muuhun käyttöön. Samalla Alppipuisto ja Eläintarhanpuisto pelastuisivat rakentamiselta.

Tästä asemakaavaesityksestä ei käy ilmi, onko selvitetty mahdollisuuksia, joita Keskustatunnelivarauksen poistamisen voisi avata Pisararadan tai vaihtoehtoisesti metroyhteyksien rakentamiseen. Kysynkin apulaiskaupunginjohtajalta, onko tällaista mahdollisuutta selvitetty?  

Pisararataa on kiirehditty vetoamalla investoinnin työllistäviin vaikutuksiin. Vastaava työllisyysvaikutus voidaan saada tietysti käyttämällä rahat toisenlaisiin raideliikenteen investointeihin. Niiden yhteiskuntataloudellinen hyöty voidaan arvioida Pisararataa suuremmaksi, kun otetaan huomioon myös sen maan arvo, joka joko menetetään liikennealueeksi tai vapautuu rakentamiselle. Julkisuudessa on esitetty muun muassa Silmukkarataa, jolle olisi yhteys myös kaukoliikenteen raiteilta. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kannalta kiireellinen olisi Raidejokeri. Sekin voisi ehkä liittyä pidemmällä aikavälillä Silmukka-, lentokenttä- ja Euroopparatojen asemaverkkoon.

Kaiken kaikkiaan Pisararadan kaavaa ei kannata viedä eteenpäin ennen kuin selvitetään erilaiset vaihtoehdot ja saadaan selvyyttä myös valtiovallan aikeista, joista hankkeen rahoitus ratkaisevalla tavalla riippuu. Esitän, että valtuuston palauttaa asemakaavan uuteen valmisteluun niin, että selvitetään vielä erilaisia vaihtoehtoja.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »