Talousarvioaloite varhaiskasvatuksesta

4.2.2016

Valtuustossa

Talousarvioaloite varhaiskasvatuksesta

– 3.2.2016

Sadat lapset ovat jääneet viime vuosina vaille tarvitsemaansa lähipäiväkotipaikkaa tai pienten peruskoululaisten iltapäivätoimintapaikkaa. Kun lasten määrä Helsingissä kasvaa, on varhaiskasvatuksen budjetti joistain lisäyksistä huolimatta alimitoitettu. Tämä on johtanut siihen, että päiväkotien lapsiryhmät ovat suuria, tilat usein ahtaita eikä kaikille lapsille kyetä tarjoamaan päiväkotia lähipalveluna.

Helsingissä on päätetty torjua valtioneuvoston esittämä lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen ja päiväkotien lapsiryhmien suurentaminen. Hallituksen leikatessa kuntien laskennallisia valtionosuuksia, tarvitaan varhaiskasvatuksen budjettiin myös tästä syystä lisää määrärahoja.

Lapsiperheiden monet ongelmat, työelämän muutokset, työttömyys ja maahanmuutto asettavat varhaiskasvatukselle uusia haasteita. Esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen piteneminen, joka vaikuttaa myös eräiden muiden alojen työaikoihin, lisää tarvetta järjestää lisää vuorohoitoa ilta-, yö- ja viikonloppuaikoihin.

Esitämme, että talousarvion 2017 raamiin ja 2017-2019 taloussuunnitelman pohjaan lisätään 15 miljoonaa euroa kohdennettavaksi varhaiskasvatuksen kehittämiseen kaupungin omana toimintana. Päiväkotipaikkojen lisäämisen ohella varoja ohjataan liian tiukkojen käyttöastevaatimusten lieventämiseen, alan korkeakoulututkinnon suorittaneiden varhaiskasvattajien osuuden vahvistamiseen, perhepäivähoidon kehittämiseen ja vuorohoidon laajentamiseen kaupungin päiväkodeissa.

Lisäksi esitämme, että investointiohjelmassa huomioidaan päiväkotien rakentamisen ja kunnostamisen lisätarve ja että uusille alueille nämä palvelut järjestetään etupainotteisesta.

Yrjö Hakanen, SKP ja Helsinki-listat
+ 13 muuta valtuutettua eri ryhmistä

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »