Talousarvioaloite henkilöstön asemasta

17.2.2016

Työntekijät ovat Helsingin kaupungin palvelujen ja muun toiminnan kehittämisen tärkein tekijä. Työntekijöiden riittävä määrä ja hyvät vaikutusmahdollisuudet ovat keskeinen edellytys työhyvinvoinnille ja –motivaatiolle. Nyt monet uupuvat, kun työntekijöitä on liian vähän, mutta tehtävät lisääntyvät muun muassa asukasmäärän kasvaessa.

Samaan aikaan kun suuret ikäluokat ovat siirtymässä eläkkeelle, on Helsingillä ollut jonkin verran vaikeuksia uusien työntekijöiden rekrytoinnissa työn kuormittavuuden ohella siksi, että palkat ovat jääneet jälkeen pääkaupungin kalliista elinkustannuksista.

Suomen suurimpana työnantajana Helsinki vaikuttaa laajasti työmarkkinoihin. Kaupungilla on myös edustus Kuntatyönantajan hallinnossa. Nykyisessä tilanteessa, kun taloustaantuma on jatkunut jo useita vuosia, palkkakehityksellä on suuri merkitys talouden elpymiselle.

Esitämme, että talousarvion raamiin 2017 ja taloussuunnitelman 2017-2019 pohjaan lisätään 12 miljoonaa euroa käytettäväksi kaupungin työntekijöiden palkkojen korottamiseen. Samalla esitämme, että talousarviossa luovutaan yksipuolisesta määrällisestä tuottavuustavoitteesta, joka on johtanut lähinnä menojen karsimiseen ja työntekijöiden kuormituksen lisäämiseen. Yksipuolisten tuottavuustavoitteiden tilalle on tarpeen kehittää yhdessä asukkaiden ja työntekijöiden kanssa palvelujen vaikuttavuutta mittaavia tavoitteita. 

Yrjö Hakanen + 7 muuta valtuutettua eri ryhmistä

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »