Talousarvioaloite sote-palvelujen parantamiseksi

2.3.2015

Talousarvioaloite sote-palvelujen parantamiseksi

Kaupunginvaltuuston hyväksymässä Stadin ikäohjelmassa on asetettu tavoitteeksi vanhuspalvelujen lisääminen ja parantaminen. Tämä edellyttää myös resurssien lisäämistä ja lain mukaan ikäohjelmassa tulee osoittaa myös sen toteuttamiseen tarvittavat voimavarat.

Vanhuspalvelulaki velvoittaa osoittamaan kullekin asiakkaalle vastuutyöntekijä ja samalla varmistamaan ikäihmisten tarvitsemien kiireellisten palvelujen järjestäminen viivytyksettä ja muiden palvelujen viimeistään 90 päivässä. Monet joutuvat asumaan kotona vielä vaiheessa, jossa he tarvitsevat pitkäaikaishoidon ja palveluasumisen hoitopaikkaa. Niitä on syytä lisätä taloussuunnittelukaudella.

Sosiaalihuoltolaki velvoittaa järjestämään lapsiperheiden kotipalvelun matalalla kynnyksellä, jotta perheiden tilanne ei kriisiydy eikä jouduta turvautumaan raskaampiin lastensuojelun palveluihin.

Sosiaalihuoltolaki velvoittaa kuntaa järjestämään lain 11 §:ssä tarkoitetuissa tuen tarpeissa välttämättömät kiireelliset ja kiireettömät palvelut lain 12 -29 §:n mukaisina palveluina. Tämän vuoden alusta tuli voimaan myös lastensuojelulain kiireellisen sijoituksen tiukennus.

Lainmuutokset edellyttävät nopeaa ja asiakaslähtöistä toimintaa sosiaali- ja terveysvirastolta.  Palvelusuunnitelmien ja niissä kirjattujen palvelujen järjestämiseksi määräaikojen puitteissa tulee sosiaalipalveluihin lisätä kymmenen (10) miljoonaa euroa kullekin vuodelle 2017-2019. 

Terveydenhuoltolaki puolestaan edellyttää kiireettömien terveyspalvelujen järjestämistä määräajassa ja katkeamattomien hoitoketjujen turvaamista yhdessä sosiaalitoimen kanssa. Terveyserojen vähentämiseksi ja hoitotakuun toteuttamiseksi on turvattava perusterveydenhuollon, hammashoidon ja mielenterveystyön palvelujen järjestäminen lähipalveluperiaatteella kaupungin omana toimintana.

Hoitotakuun tarkoittaman kiireettömän hoidon pääsyn määräaikojen ja päivystysasetuksen toteuttamiseksi lisätään sosiaali- ja terveyspalvelujen raamiin kymmenen (10) miljoonaa euroa kullekin vuodelle 2017-2019. Tämä koskee myös päihde- ja mielenterveyspalveluun pääsyä eri ikäryhmissä, erityisesti lasten ja nuorten tarpeita.

Eriarvoisuuden vähentäminen ja ehkäisevän toiminnan kehittäminen edellyttvätä, että terveysasema-, hammashoitola- ja mielenterveys- päihde ja sosiaalipalvelujen toimipisteverkkoa ei karsita vaan palvelujen alueellista saatavuutta parannetaan. Samalla perutaan tilojen vähentämissuunnitelma ja tarkistetaan palveluverkkosuunnitelma ja rakentamisohjelma asukasmäärän ja palvelutarpeiden kasvua vastaavasti etupainotteiseksi.

Kun perustoimeentulotuki siirtyy 2017 Kansaneläkelaitoksen tehtäväksi, tulee sosiaali- ja terveysvirastolle varata riittävät resurssit ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen sosiaalityöhön, sosiaaliohjaukseen, alueelliseen sosiaalityöhön, asukastaloille ja harkinnanvaraiseen tukeen, jotta lapsiperheköyhyys ja syrjäytyminen vähenevät.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »