Hallituksen kuntahanke kaventaa demokratiaa

24.11.2005

Hallituksen ajama kunta- ja palvelurakenteiden muutos kaventaa rajusti demokratiaa ja myös sen valmistelu tapahtuu kuntalaisten päiden yli, jopa kunnanvaltuustot sivuuttaen. Kaikki esitetyt mallit keskittävät päätöksenteon entistä kauemmas asukkaista, vähentävät radikaalisti kunnanvaltuutettujen määrää ja ulkoistavat palveluja yksityisille yhtiöille. Pienen piirin, ennen muuta johtavien virkamiesten ja palvelualan suurten yritysten valta kasvaa.

Peruskuntamallin tavoitteeksi esitetty kuntien määrän vähentäminen noin sataan tarkoittaa kunnanvaltuutettujen määrän vähenemistä reilusti alle puoleen. Nykyisissä yli neljässä sadassa kunnassa on valtuutettuja noin 12 000, mutta sadassa kunnassa heitä olisi nykyisin kriteerein enää noin 5 000. Lautakuntien jäsenten määrä vähenisi suhteellisesti vielä enemmän.

Noin 20 aluekunnan malli johtaisi vielä keskitetympään päätöksentekoon. Tärkeimpiä ratkaisuja tekisi enää muutama sata valtuutettua. Malliin kuuluvien lähikuntien valtuustojen asema muistuttaisi nykyisten lautakuntien asemaa, koska niillä ei olisi enää verotusoikeutta eikä siten itsenäistä taloudellista päätösvaltaa.

Piirimalli puolestaan siirtäisi yhä suuremman osan palveluja koskevista päätöksistä erilaisille kuntarajat ylittäville kuntainliitoille, kuntien yhteisille yhtiöille ja yksityisille yrityksille.

Kaikkiin näihin malleihin liittyy lisäksi hallituksen kuntahankkeen toimeksiantoon kirjaama tavoite palvelujen laajenevasta kilpailuttamisesta ja ulkoistamisesta esimerkiksi tilaaja-tuottajamallilla. Palvelujen ulkoistaminen merkitsee käytännössä myös päätöksenteon ulkoistamista suurelta osin.

Kunta- ja palvelurakenteiden muutoshankkeen epädemokraattisuutta kuvaa sekin, että sen enempää hankkeen tavoitteista kuin toteuttamistavoista ei ole kysytty mitään kuntalaisilta. Kunnilta pyydetyt lausunnotkin valmistellaan kunnissa virkamiesvetoisesti ja käsitellään lähes kaikissa kunnissa vain kunnanhallituksissa. Kunnanvaltuustot ja lautakunnat on sivuutettu, vaikka kyse on perustavaa laatua olevista kunnallisia palveluja ja itsehallintoa koskevista ratkaisuista.

 

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »