Stora Enson tehtaiden sulkemiseen ei taloudellista pakkoa

20.8.2009









Stora Enson tehtaiden sulkemiseen ei taloudellista pakkoa


Stora Ensolla on aiempina vuosina kertyneitä voittovaroja
2,8 miljardia euroa ja yhtiön liiketulos ilman kertaluontoisia eriä on tämänkin
vuoden aikana ollut voitollinen. Omassa pääomassa on rahavaroja yli 400 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on vahva tase eikä mitään pakkoa lopettaa
tehtaita, vaikka kysyntä onkin hieman vähentynyt. Se voisi päinvastoin investoida uusiin metsään perustuviin
tuotantosuuntiin.

Paperiteollisuuden johtajat ovat tehneet tällä
vuosikymmenellä miljardien virheitä yritysostoissa ja investoinneissa
ulkomaille. Samaan aikaan ne ovat laiminlyöneet kotimaassa uusien tuotteiden ja
tuotantosuuntien kehittelyä. Maksumieheksi laitetaan taas kerran työntekijät,
irtisanomisista kärsimään joutuvat teollisuuspaikkakunnat ja kehitysmaiden
metsät, joita yhtiöt raiskaavat.

Tässä maksetaan myös euroon siirtymisen laskuja, kun
esimerkiksi ruotsalainen vientiteollisuus hyötyy euron ulkopuolella
pysymisestä.

Suomessa on metsä-alan osaamista ja uudenlaisten tuotteiden kehittämisen mahdollisuuksia, joita
ei pidä hukata lyhytnäköisen voitontavoittelun takia.

Matti Vanhasen hallitus ja omistajaohjauksesta
vastaava ministeri Jyri Häkämies eivät voi paeta vastuutaan työpaikkojen
tuhoamisesta.

Wallenbergit ja muut suursijoittajat kyllä valvovat
etujaan, mutta mitä tekee yhtiön suurin omistaja Suomen valtio? Jyri Häkämies
ja muut ministerit näyttävät olevan vain suurpääoman juoksupoikia, jotka eivät
tee mitään estääkseen joukkoirtisanomiset.

 

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »