Mitä Helsinki tekee jättivoitoilla?

29.3.2008

Helsingin kaupunginhallitus saa maanantaina eteensä viime vuodelta tilinpäätöksen, jonka tulos ennen ylimääräisiä varausten ja rahastojen muutoksia on 363 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ylimääräisten varausten muutosten jälkeenkin tulos on 258 miljoonaa ylijäämäinen.

Ylijäämää on kertynyt sekä kaupungin varsinaisesta palvelutoiminnasta että varsinkin energialaitokselta.

Mitä kaupunki tekee tällaisella ylijäämällä? Joku voisi kuvitella, että nyt loppuu terveyspalvelujen, vanhuspalvelujen, päivähoidon, koulujen ja muiden peruspalvelujen resurssien puute. Tai että kohtuuttoman työtaakan alla uupuvat henkilöstön asemaa parannetaan.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen ajatus kulkee kuitenkin aivan päinvastaiseen suuntaan. Hän vaatii, että peruspalvelujen rahoitusta on leikattava lopettamalla energialaitoksen voitoista tehdyt siirrot muiden palvelujen rahoittamiseen. Energialaitos tarvitsee tietysti varoja investointeihin, ja ne se on saanutkin. Voittoa on kohtuuttoman korkeiden hintojen takia kertynyt silti valtavasti. Jos hintoja ei haluta radikaalisti alentaa, on oikeus ja kohtuus, että niistä osa ohjataan muihin palveluihin. Sitä paitsi energialaitoksen investoinneissa on kyse tuottavista hankkeista, jotka maksavat itsensä vuosien myötä takaisin. Tällaisia investointointeja rahoitetaan yleensä pitkäaikaisin lainoin eikä suoraan kassavaroista. 

Aiankin SDP:n, Vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat ovat valtuustossa puhuneet peruspalvelujen alibudjetoimisen lopettamisesta ja kaupungin työntekijöiden palkkauksen parantamisesta. Tässä on nyt paikka lunastaa lupaukset. Eikä siihen tarvita edes kaikkea tuosta 258 miljoonan euron ylijäämästä. – Valitettavasti myös SDP, VAS ja vihreät ovat hyväksyneet Pajusen linjaa toteuttavan budjettiraamin.

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »