Solidaarisuutta Palestiinalle

1.7.2016

Kiitos kutsusta tähän tilaisuuteen, joka on järjestetty solidaarisuuden osoittamiseksi Palestiinan kansalle. Minulle väkivalta, miehitys ja apartheid palestiinalaisia vastaan kertovat kiteytetysti Israelin valtion politiikan ytimen. Samalla ne kertovat tästä ajasta ja kansainvälisestä järjestelmästä, jossa elämme.

Kun kylmä sota päättyi, julistettiin demokratian ja rauhan voittaneen. Mutta mitä tapahtui: Afganistan, Irak, Libya, Jemen, Gaza, Syyria… Ennen muuta taistelu luonnonvaroista on tehnyt Lähi-idästä jatkuvien sotien alueen. Inhimillisen kärsimyksen määrä on mittaamaton – ainoat, jotka varmasti hyötyvät, ovat asekauppiaat.

von Clausewitzin tunnetun määritelmän mukaan sota on politiikan jatkamista toisin keinoin. Lähi-idässäkään ei ole kyse uskontojen tai kulttuurien välisestä sodasta, vaikka siihen usein vedotaan. – Vastaavasti rauhan rakentamiseksi tarvitaan toisenlaista politiikkaa, joka nostaa vahvemman oikeuden ja sorron tilalle kaikille kuuluvat ihmisoikeudet, jokaisen kansan suvereniteetin kunnioittamisen, yhteistyön ja yhteisen turvallisuuden.

Suomen politiikka suhteessa Israeliin on ristiriitaista. Yhtäältä on sanottu, että tuemme YK:n päätöksiä, jotka edellyttävät Palestiinan kansan oikeuksien tunnustamista ja Israelin vetäytymistä miehittämiltään alueilta. Mutta samaan aikaan käydään asekauppaa Israelin kanssa. Ulkoministeri Soini korosti äskeisellä Israelin vierailullaan, ettei Suomella ole ongelmia suhteissa Israeliin ja vastusti Israelin painostamista boikotoimalla.

Itse olen sitä mieltä, että Israelin hallitusta pitää painostaa lopettamaan väkivalta ja apartheid, vetäytymään miehittämiltään alueilta ja tunnustamaan palestiinalaisten oikeudet, mukaan lukien oikeus omaan valtioon.

Kaupunginvaltuutettuna kokosin laajapohjaisen aloitteen bussiyhtiö Veolian sulkemiseksi pois Helsingin bussiliikenteestä niin kauan kuin se toimii YK:n päätösten vastaisesti Israelin miehittämillä alueilla. Helsingin Osuuskauppa Elannossa olen tehnyt esityksiä Israelin palestiinalaisalueilla valmistamien tuotteiden boikotoimiseksi. Olemme olleet yhdessä lukuisissa sodanvastaisissa mielenosoituksissa, joita mm. Arabikansojen Ystävyysseura, Suomen Rauhanpuolustajat, ihmisoikeusjärjestö ICAHD Finland ja Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys ovat järjestäneet.

Pakolaisuus on tuonut sodan, köyhyyden ja ympäristöongelmat entistä lähemmäs myös meitä Suomessa. Meillä on velvollisuus ja varaa auttaa pakolaisia, toivottaa heidät tervetulleeksi. Toivon, että samalla Suomessa tehdään myös johtopäätöksiä pakolaisuuden syistä, asetutaan vastustamaan sotapolitiikkaa ja sellaisia taloudellisia ratkaisuja ja rakenteita, jotka levittävät köyhyyttä monille ja rikkautta vain harvoille.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »